Paha kokemus psykiatrisessa sairaalassa

Haluaisin kertoa lyhyesti omasta mielisairaalan hoitokokemuksestani. Vuonna 2009 riitelin is;ni kanssa ja h;n varasi Lohjan sairaalaan ajan l;;k;rin kanssa keskusteluun. Mukaan tuli hyv; yst;v;ni, kitaransoitonopettaja Julius Wexterberg (Suomen kitaraseuran puheenjohtaja) ja ;itini, joka oli vakavasti sairastunut sy;p;;n. Ennen t;t; minulla oli ollut kova depressio ja olin ollut hoidossa Pietarissa neurologian sairaalassa (yli vuoden).

Aluksi Lohjalla nuori l;;k;ri haastatteli minua. Yst;v;ni Julius alkoi kertoa h;nelle tarinaani. L;;k;ri keskeytti Juliuksen ja alkoi kysell; minulta kysymyksi; tyyliin: “Mit; vuosi nyt?”, “Miss; maassa olemme” jne. T;llaisia kysymyksi; oli kirjoitettuna h;nen lomakkeessaan. ;idilleni tuli yht;kki; eritt;in paha olo ja sanoin ett; voisin vastata h;nen kysymyksiin my;hemmin, koska nyt pit;;kin vied; ;iti sairaalaan.

L;;k;ri vastasi ett; ;itini ei ole h;nen potilaansa ja min; taas en voi l;hte; pois ennen kun vastaan KAIKKIIN h;nen kysymyksiins;. Minulle kuitenkin oli t;rke;mp;; ;itini vointi ja l;hdimme menem;;n pois p;in. L;;k;rin reaktiona oli se, ett; h;n kutsui poliisin ja hoitajia. T;ll; porukalla minut vietiin Paloniemen Sairaalaan.

Sairaalassa jouduin luovuttamaan pois henkil;llisyyspaperini ja matkapuhelimen. Kului puoli tuntia ja he antoivat minulle jonkin l;;kkeen. En tiennyt mill; perusteella l;;ke oli m;;r;tty. Sanoin ett; en sy; sit; ennen kun tied;n mit; se on ja mitk; ovat sen sivuvaikutukset.

Pyysin heit; palauttamaan matkapuhelimeni. Halusin selvitt;; oliko ;itini viel; elossa ja mit; oli h;nen vointinsa. Hoitajat eiv;t antaneet soittolupaa. Heid;n osastonsa s;;nt;jen mukaan soittamisaika oli jo mennyt umpeen. Minun piti ensin sy;d; l;;kkeet ja vasta seuraavana p;iv;n; voisin soittaa.

Pyysin heit; soittamaan yst;v;lleni Juliukselle ja kysym;;n ;itini tilanteesta. T;t;k;;n pyynt;; ei kuultu. Vastattiin, ett; henkil;kunta ei voi hoitaa potilaiden yksityisasioita. Vastasin etten OLE VIEL; POTILAS. Olin viel; Ven;j;n kansalainen.

Pyysin soittamaan konsulaattiin. Tietenkin t;m; pyynt; ohitettiin. Kun ilmoitin etten aio sy;d; l;;kkeit;, he kutsuivat “isot pojat”, jotka veiv;t minut eristyshuoneeseen. Minua pidettiin eristyksell; melkein viikko sidottuna.

He piikittiv;t v;kisin vahvaa neuroleptia. Fyysinen ja psyykkinen tilani heikkeni rajusti. Pahinta oli se — ja tietenk;;n t;t; n;m; “hoitajat” eiv;t voineet k;sitt;; — ett; koko aikana en tiet;nyt miten oli vakavasti sairaan ;iti laita.

T;ll; tavalla alkoi minun el;m;ss;ni ajanjakso, joka on kest;nyt t;h;n p;iv;;n asti. T;m;n j;lkeen olen ollut muutaman kerran sairaalahoidossa. Olen ollut muun muassa Kellokosken sairaalassa pahamaineisella 10. osastolla.

Vastaus ensimm;iselle “l;;k;rilleni” on runoni. Kirjoitin sen ensimm;isten eristyshuonekokemuksen j;lkeen. Er;s yst;v;ni samalta osastolta teki hoidossa olon aikana suomennosversion. Voi sanoa, ett; runo on yhteist; tuotantoamme. T;ss; on runo:
Olet vapaa

Vaikka vankilalta tuntuisi
Olen vapaa
Vaikka sairaalta tuntuisi
Olen sis;lt; terve
Ainoastaan psykkeeni on rikki
Ja psyyke on kommunikointi v;line
Kommunikaatio on yliarvostettua
Kommunikoivien tulisi v;lill; hiljenty;
menna itseens; ja mietti;
Kuka on ja mist; on tullut
juuret ovat syv;ll;

Olen lukittuna, mutta sieluni kulkee vapaana
Ilman lukittua ovia, ilman l;;kkeit;
Tunnen olevani lukittu ruumiini sis;;n
Seuraa saan tuskaa ja kynneleit;
Mutta tuska on katoavastu
Ja kyyneleet kuivuvat poskille
Olen lukittuna, mutta henkeni kulkee vapaana
Ilman kahleita, ilman l;;k;reit;
Tunnen olevani sidottu vaatteideni verhoon
Seuranaan ruumiini ja arpeni
Mutta ruumis on korjattavissa
ja arvet paranevat ajan kanssa.