Maa josta tuli oma. Osa 1

 
   Omistan nдmд muisteluni 100-vuotiselle tsenдiselle Suomelle.

Suomessa voi, niin kuin ei missддn muualla, tuntea valon taian. Loputtoman kesдisen pдivдn jдlkeen tulee kaiken peittдvд talvinen pimeys, ja yhtдkkiд mustalle taivaalle levдhtдvдt oman aavemaisen vдikkeensд tuovat revontulet, Aurora Borealis. Suomen sielu! Kuten metsдt, jдrvet, rauha ja hiljaisuuskin.
Tдtд kirjoittaa ihminen, jonka sydдn on haljennut kahtia. Kuinka voisin olla rakastamatta synnyinmaatani Venдjдд, ja kuinka voisin olla kiintymдttд uuteen kotimaahani Suomeen, joka avasi minulle sylinsд? Toinen on lдhellд muistoissa, toinen on tдssд – kummatkin puhuvat omaa kieltддn, kummallakin on oma luonteensa. Kumpaakin ihailen ja kunnioitan eri syistд. Joku nirsoileva kriitikko voi sanoa, ettд vдhдnpд olen saanut irti aiheestani. Siihen vastaan, ettд omatuntoni ja uskoni on sanellut sen, minkд niistд kerron.
Karu 90-luku kддnsi koko maailmamme pддlaelleen. Perheelleni Tallinnassa ne vuodet olivat jonkinlaista jдrkyttдvдд ”puhdistusta”. Kaikki entinen meni sдpдleiksi tuona kauheana aikana, jona vain mitддn kaihtamaton voitontavoittelu, raaka rosvoaminen ja korruptio veivдt ihmisiд. Meidдn oli mieheni kanssa pakko muuttaa hдnen kotimaahansa Suomeen. Mutta ei turhaan sanota, ettei niin pahaa, ettei jotain hyvддkin: Jumala aukaisi minulle ja lapsilleni tien aivan uuteen maailmaan.
Tietenkin olen keskittynyt pддasiassa kuvailemaan Suomea, sillд elдmдni on nyt kokonaan tддllд. Suomessa haluan elдд ja tдyttдд velvollisuuteni kansalaisena, kunnioittaen maata, joka itse on muovannut kohtalonsa. Suomalaiset katsovat tulevaisuuden mahdollisuuksia rohkeasti, tддllд halutaan kehittyд. Aito huolenpito, yhteisten asioiden rehellinen hoitaminen ja avoimuus antavat elдmдlle suuntaa, iloa ja vakautta. Minun on sanottava, ettд tдmд on toisenlainen maailma kuin se, mihin olin tottunut. Ja toivon, ettд rakkaalla Venдjдllдni olisi samanlainen kehityksen tie…
Kiitдn Jumalaa siitд hyvдstд, jonka olen saanut tддllд kokea ja voin julistaa luottavaisena: Suomi on maa, josta tuli oma!
               
                ***


Laiva kiihdytti hitaasti kulkuaan ja vei meitд kauemmas ja kauemmas Eestin rannikosta. Tallinna oli saatellut meidдt matkaan hyisellд talvisella tihkusateella. Katselin kauan sen hдviдvдд silhuettia ja mietin:
- Mistд tдllainen kддnne? Kaiken jдlkeen minulle on sittenkin annettu mahdollisuus istua laivankannella ja katsella kuin filmiltд entistд elдmддni, niitд kahtakymmentдviittд vuotta.
Kun aikanani lдhdin Venдjдltд, дiti siunasi minut matkalle antaen kдteeni 70 ruplaa. Minulla oli pienessд matkalaukussa koko omaisuuteni kun saavuin Eestiin parikymppisenд maalaistyttцnд. Sain koulutuksen ja tyцtд, perustin perheen, synnytin lapsia ja yritin kaikin voimin rдmpiд pois kцyhyydestд. Tддllд olivat iloni ja murheeni, lankeamiset ja lentoon nousut. Tддllд sain ensimmдiset oikeat ystдvдni. Ja nyt, 25 vuoden kuluttua, olen kuitenkin jдttдmдssд tдmдn maan…
En itkenyt, kyynelkддn ei vierдhtдnyt. Tunsin jollakin tavoin, ettд minulle annettiin koettelemuksia, jotta niistд vahvistuisin. Ja silloin pддtin lujasti, ettд nдin tuli olla, koska en ollut yksin, minulla oli lapseni. Tallinna peittyi horisontin taakse, ja sen myцtд menneisyys… edessд oli vieras maa ja Jumalan nдyttдmд uusi tie. Yhdessд kulkisimme sitд pitkin. Vaikka nyt, katsellessamme meren kylmiд laskoksia, jokainen ajatteli omiaan…
Meritie Tallinnasta Helsinkiin on lyhyt. Laiva saapui kiirehtimдttд Suomen pддkaupungin, Helsingin rantaan. Satamassa minut valtasi yhtдkkiд pelko, ikддn kuin jatkuva huoli olisi sisдllдni revennyt suuremmaksi. Tunsin itseni pieneksi hiekanjyvдksi oudon ankaran maan rannalla, jota tallasivat vieraat ihmiset; heidдn valtakunnassaan vallitsivat minulle kдsittдmдttцmдt lait ja olemisen sддnnцt. Ainut lдheinen ihminen tдssд maailmassa olisi mieheni Timo.
- Tanja, mikдs sinulle nyt tuli, Timo sanoi minulle.
Hдn otti kдteni ja piteli sitд omassaan lempeдsti ja kauan, sitten hдn lisдsi:
- Дlд murehdi, kaikki menee hyvin.
En kyennyt mitenkддn rauhoittumaan. Vдkinдinen hymyni paljasti sisдisen jдnnitykseni. Mutta pinnistдessдni mieleeni muiston siitд, ettд Jumala jo kerran oli pelastanut minut ihmisten
pahuudelta, sain kuin sainkin kipenen voimaa ja toivoa: Hдn ei jдttдisi minua vastaisuudessakaan pulaan.
Helsingin satamassa oli vastassa mieheni ystдvд Sauli, joka toivotti meidдt tervetulleeksi veljellisen lдmpimдsti. Hдn oli jдrjestдnyt kдyttццmme auton ja hyvдsteli meidдt saman tien matkallemme pohjoiseen, kaupunkiin nimeltд Oulu.
Matkaa oli taitettavana yli 600 kilometriд. Sen aikana levottomuus alkoi vдhitellen hellittдд, ja minд ihastuin kuin huomaamattani maan kauneuteen. Kaikki teki arpiseen sieluuni vaikutuksen: Hyvin hoidetut maalaistalot, pellot, kodikkuus, siistit, tasaiset ja huolellisesti pддllystetyt tiet, jotka muistuttivat kiitoratoja.
- Miksi kaikki tiet on reunustettu loputtomiin jatkuvilla aidoilla? aloin kysellд.
- Jotta villielдimet eivдt juoksisi autonpyцrien alle. Elдimille on rakennettu erityisiд vihersiltoja -ja tunneleita, joita pitkin ne voivat ylittдд autotien turvallisesti, Timo selitti.
Turva… elдimillдkin…
Ajoimme pitkдt ajat, ympдrillд oli aina puita ja jдrviд ja jatkuvasti kylttejд, joissa varoitettiin hirvistд. Minulle tuli sellainen vaikutelma, etteivдt suomalaiset asu lainkaan kaupungeissa ja kylissд, vaan kirjaimellisesti metsдssд. Harvakseen oli taajamia ja niiden varsilla kirkkoja. Timo selitti, ettд niin kutsutut tiekirkot olivat auki kesдaikaan, ne antoivat matkalla olijoille mahdollisuuden nauttia yksinkertainen ateria, kuunnella musiikkia ja hiljentyд.
Moottoritietд sen kuin taittui. Paljon siltoja jдi jдlkeen. Tyylikkдitд, tukevia siltoja, jotka yhdistivдt maalauksellisia joenrantoja toisiinsa. Jokia, jokia, jokia…
- Paljonko Suomessa on jokia? kyselin Timolta.
- Maamme pituus itд-lдnsisuunnassa on 540 kilometriд ja etelд-pohjoinen -suunnassa 1160 kilometriд. Niin pieneksi maaksi meillд on jokia todella paljon… noin 650. Jдrviд on vielд runsaammin, 188000 kaikkiaan. Enemmдn kuin 70% Suomesta on metsien peitossa. Nдin Timo kertoi. Ja lisдsi vielд:
- Meillд skandinaaveilla on uskomus: joet ovat luonnon verisuonia, jotka ovat yhteydessд toisiinsa kuin langat… jos yhden langan katkaisee, saattaa koko vyyhti kдrsiд… Sen vuoksi me suomalaiset suhtaudumme suurella kunnioituksella vesiimme.
Katselin autonikkunasta kutsuvasti vilkahtavia talojen valoja, pellonvieriд pitkin luikertavia teitд, peltoja ja niillд yksinддn kцkцttдviд latoja sekд tiukkoihin muoveihin pakattuja mahtavia heinдpaaleja.
- Mitд maalla asuvat ihmiset tekevдt elддkseen?
Timoa hymyilytti, hдn kertoi kuin lapselle:
- Jokaisella maalaisperheellд on vдhintддn yksi lehmд, yksi sika, muutama kana ja kananpoikia. Suomalaiset maajussit ovat kevдisin kaikki pelloillaan kyntдmдssд ja kylvдmдssд. He kunnioittavat maataan sitд paitsi suuresti, siksi ei kesannolle jдtettyд peltoa nдy.
Maisemat lipuivat ohitse, minua liikutti vaatimaton suomalainen kauneus; siinд tuntui piilevдn erityinen rauha ja siunaus.
Tie alkoi kдydд huonoksi ajaa sumun takia. Kohta yllдmme oli lumimyrдkkд, ilmassa pyцrivдt paksut hiutaleet, jotka eivдt tienneet minne kдydд: peltoaukeilleko vai meitд autossa istujia pelottelemaan. Lдhestyessдmme pohjoista, lumentulo alkoi vдhentyд, mutta sen sijaan pakkanen kiristyi. Kirkkaalla taivaalla, jota tдhdet tдplittivдt, loisti valtavan suuri ja kylmд kuu. Se oli nyt matkakumppanimme ja valaisi tietдmme pimeydessд.
Yhtдkkiд Timo pysдytti auton.
- Kдydддnpд kahvilla.
- Kahvilla? Eihдn tддllд nдy ainuttakaan kahvilaa?!
Timo nousi pддttдvдisesti autosta ja alkoi kдvellд jonnekin pimeyteen.
- Tulkaapas tдnnepдin! hдn viittoili meitд pienen pцydдn ддreen, joka oli vдhдn matkan pддssд tienvarren talosta.
Pцydдllд seisoi iso termoskannu tдynnд kuumaa kahvia, sen vieressд korissa oli kakkupaloja ja vehnдpullia. Kahvinjuonti ulkosalla ajoi vдsymyksen tiehensд. Timo kaivoi taskuistaan joitakin suomalaisia kolikoita ja pudotti ne pieneen lippaaseen.
- Miksei kukaan tullut rahastamaan? kyselin.
- Meillд Suomessa autetaan tien pддllд olijoita, Timo vastasi itsestддn selvдsti.
- Miten lдmmittдvд ja kaunis ajatus, mietin katsellessani ulos hyytдvддn arktiseen yцhцn. Kuinka tддllд muuten selviдisikддn.