Viilto

Jos musiikki on peraisin sydamesta eika ole muka kansanjoukkojen valhekutsumerkkeihin suuntautuvien viekkaiden tuottajien sepustama, on kyse takuulla hyvasta musiikista. Antti Tuiskun albumilla “Hengitan” oleva toinen sinkku “Viilto” hyvin osoittaa kaikki vuosia tuottajien pihdeissa olleen artistin sielullisen ensimmaisen kynantuotteen ansioit ja puutteet.
Kukaan ei vaita, etta painostus on taydellisesti poistettu. Mutta Christel Sundbergin saveltama ja itse artistin sanojen koristama “Viilto ” on selvasti erottuu yksitoikkoisten “Sekaisin ” ja “Levoton ” joukosta. Edella mainittu Christel ei ole lainkaan hyva laulusolistina, mutta on han mainio saveltaja, joka pystyy tuntemaan melodiaa ja luomaan eri musiikkia kuin kaavamaista popia. Jos vain Sundberg-Тuisku parivaljakkoon ei olisi sekaantunut pseudorunoilijatar Jippu, olisi musiikkiteoksen teksti ollut vilpittompi eika ollut paikoitellen teennaista. Onneksi Jippu on ollut edes laulamatta itse.
Kumma kylla, mutta Sundebergin saveltama musiikkikappale, vaikka onkin kaunissointuinen, kuulostaa kuitenkin jonkin verran pahemmalta kuin saman tekijan omalla levyllaan olevat kappaleet ja Antin levyilla “Lampo” ja “UTRS” olevat eraat kappaleet. Toistuu juttu Pete Martinin kanssa, joka tuotti “Ei Aikaa”, mutta jatti kuin jattikin kappaleen melodiikan kauaksi Sugarbaben tasolta. Aivan alusta asti soivat jousisoittimet viittaavat tutkivalle kuulijalle Scorpionsin klassiseen balladiin “Are you the one”, Chris de Burghin kauniiseen kappaleeseen “Shadow of the mountain” ja saksalaisbandi Heilandin tyylikkaaseen goottilauluun - Denn Sie Wissen Nicht was Sie Tun.
Jousien klassisuuteen sekoituu elektronisia kutsumerkkeja luoden plastisen aluskerroksen, jolle tasmallisesti laskeutuu laulajan aani. Taytyy tunnustaa, etta kappaleelta kovin puuttuu voimakkaampaa, tiiviimpaa elektronista verhoa kuten on Sundbergin hitissa “Mun loti ei oo talla”. Saalittava on Antin yritys palata ensimmaisen albuminsa “Ensmmainen” laulutekniikkaan, sen sijaan, etta hyodyntaa omaa vahvaa puoltaan, eli hellyttavaa ylarekisterilaulamista, kuten se sama Chris de Burgh teki “Leningradissa tai Freddy Mercury “Who wants to live forever”n kertosakeessa. Siitahuolimatta laulajan aani lumoaa vipittomyydellaan ja ainutlaatuisella varisavyllaan.
Sydan puristuu kokoon musiikin tahallisen pysayttamisen jalkeen juuri ennen lopullista kielisoittojaksoa. Ja avaruudelliseen hiljaisuuteen katoava aani lopussa jattaa kysymyksia, jotka haluttaa ratkaista kuuntelemalla kappale yha uudelleen ja uudelleen…