Vanhemmilleni
Haluaisin asua kanssanne
pienessa kaupungissa,
jossa on ikuinen hamara
ja ikuiset kellot.
Ja pienessa maalaishotellissa –
vieno soitto
vanhan kellon – kuin ajan pisarat.
Ja joskus, iltaisin, jostakin ullakkokamarista –
huilu,
ja itse huilunsoittaja ikkunassa,
ja suuret tulppaanit ikkunalaudoilla,
ja ehka Te ette olisi edes rakastanut minua…
Marina Tsvetajeva
(suom. Andrei Tarsalainen)
Kuunlaaksot
On olemassa kolme Kuunlaaksoa. Pohjois-Kaliforniassa sijaitsevan Kuunlaakson ikuisti Jack London, maailmankuulu kirjailija ja seikkailija. Han saapui Sonoma-laaksoon uuden morsiamensa kanssa vuonna 1905 ja rakastui kullanvariseen maisemaan, jossa punapuut hehkuvat vuorilla. Pian he hankkivat suuren karjatilan ja nimesivat sen Kuunlaaksoksi, Pomo-, Miwok- ja Vappo-intiaanien antaman nimen mukaan. Saman nimen London antoi myos menestysteokselleen – Valley of the Moon.
Toinen Kuunlaakso on kotini Suomessa. Vanha puutalo keskella omena- ja kriikunapuutarhaa.
Kolmas Kuunlaakso sijaitsi vanhempieni sieluissa ja sydamissa. Jack Londonin kirjoittama romaani antoi heille voimaa selviytya toisen maailmansodan kauhuista ja yksinaisyydesta sodan autioittamassa maassa. Kirja antoi nuorelle parille toivoa ja uskoa tulevaisuuteen.
Mina synnyin Pietarissa (silloisessa Leningradissa) vuonna 1954. Jo koulupoikana luin isani kehotuksesta muutaman Jack Londonin romaanin. Kuunlaakso teki erityisen suuren vaikutuksen, se poikkesi muusta Londonin tuotannosta tarinalla rakastavaisista, joilla oli yhteinen unelma omasta paikasta Kalifornian auringon alla. Taman kirjan merkitys avautui kuitenkin vasta vuosikymmenia myohemmin, jolloin pystyin ymmartamaan paremmin vanhempieni kohtaloita.
Vanhempani, Andrei Matvejevitsh Tarsalainen (1.4.1921–19.5.1977) ja Olga Petrovna Mavnukova eli Maunu (10.10.1921–16.7.1961), kuuluivat Pietarin suomalaiseen yhteisoon. He onnistuivat sailyttamaan suomen kielensa ja identiteettinsa huolimatta kansallisten vahemmistojen ankarasta kohtelusta. Luterilaisena saarnaajana toiminut aidin isa, Mavnukov eli Maunu Pjotr Ivanovitsh (synt. 22.3.1888 Oranienbaumin piirissä sijaineessa Suokylassa), oli vangittu 18. joulukuuta 1937 kymmenen muun suomalaisen kanssa, joista jo kymmenen paivan kuluttua 28. joulukuuta 1937 kahdeksan oli teloitettu ampumalla Leningradissa ja haudattu salaa Levashovossa, aidin isa mukaan luettuna.
Heidan syytteekseen luettiin mm. ”jasenyys vastavallankumouksellisessa lahkossa, vastavallankumouksellinen nationalistinen propaganda kolhoosijarjestelmaa vastaan, Neuvostoliiton panettelu, provokaatiohuhujen levittaminen SNTL:ssa olevasta nalasta ja suomalaisten asukkaiden sorrosta.”
Vasta vuonna 1956, Stalinin kuoleman jalkeen, isoisani rehabilitoitiin.
Minulle ei suomen kielta opetettu, eika kotona puhuttu politiikkaa minun kuulteni. Vanhemmat asettivat turvallisuuteni ja tulevaisuuteni etusijalle. Vasta yliopistossa tiedotusoppia opiskellessani kiinnostuin suomen kielesta ja historiasta. Toimiessani matkaoppaana toimittajatutkintoni suorittamisen ohella paasin vihdoin opiskelemaan suomea. Tassa roolissa tapasin tulevan vaimoni, viehattavan suomalaisen tyton, joka osallistui viralliseen kiertoajeluuni. Menimme naimisiin ja tata kautta paasin Suomeen, esi-isieni maahan.
En unohtanut koskaan Jack Londonin kirjoitusta. Hankittuamme vanhan puutalomme suurine tontteineen Tuusulasta annoimme sille nimen Kuunlaakso.
Kirjeita itarintamalta
Selaillessani henkilokohtaisia tavaroitani, jotka pakkasin kauan sitten Leningradissa, loysin kolmannen Kuunlaakson – yli kuusikymmenta venajankielista kirjetta, jotka vanhempani kirjoittivat toisilleen sodan kovina vuosina 1942–45. Kaikki lahteneet ja saapuneet kirjeet olivat sotilassensuurin tarkistamia ja leimaamia. Valtaosa niista oli kirjoitettu tavallisella lyijykynalla ja kirjeet olivat melko heikossa kunnossa. Suurin osa kirjeenvaihdosta on isani kirjeita aidilleni, joka onnistui sailyttamaan ne piiritetyssa Leningradissa ja evakossa Tsheljabinskissa.
Isani, Andrei Matvejevitsh Tarsalainen (1.4.1921-19.5.1977), syntyi Tsarskoje selon piiriin kuuluneessa Lipetsyn kylassa. Han joutui armeijaan 18-vuotiaana vuonna 1939 ja paasi kotiin vasta lokakuussa 1945 takanaan kaksi sotaa, talvisota ja toinen maailman sota. Han palveli neuvostoarmeijassa rykmentin komentajan radistina ja paasi ainoastaan yhden kerran lomalle syyskuussa 1945 sodan jo paatyttya, mutta joukkojen ollessaan yha asemissa.
Aitini, Olga Petrovna Mavnukova eli Maunu (10.10.1921-16.7.1961), syntyi Kraasselan piirissa sijaineessa Ropshan kylassa. Aiti ja isa olivat lapsuuden ystavia suomalaisesta yhteisosta. He rakastuivat toisiinsa viisi vuotta kestaneen kirjeenvaihdon aikana. Isani palveli rykmentin komentajan radistina ja oli sijoitettuna itarintaman pahimmille taistelukentille. Aitini oli evakuoitu Tsheljabinskiin, missa han vastaanotti suurimman osan isani kirjoittamista kirjeista.
Toisen maailmansodan aikana Pietari, silloinen Leningrad, oli saksalaisten piirittamana 900 paivaa: 8.9.1941 - 27.1.1944, jolloin arviolta 1,5 miljoonaa kaupungin asukasta kuoli nalkaan, kylmyyteen ja saksalaisten pommituksiin.
Isani 5. tammikuuta 1944 paivatyssa kirjeessa lukee: ”Elan nykyaan kuin jumala: kuuntelen ihanaa musiikkia ja luen vahintaan yhta upeaa kirjaa. Lisaa tahan melko hyva muonitus, mainio emanta ja tasta syntyy todellinen idylli. Kirja, jota luen kertoo onnesta, siita miten toisiaan kovasti rakastavat mies ja nainen paattavat lujasti loytaa onnen ja tietysti loytavat sen. Tama kirja on Jack Londonin Kuunlaakso. Suosittelen lukemaan sen, ja jos olet jo lukenut - lue uudelleen.”
Ja nyt, tassa mina olen, Suomessa, lukemassa heidan kirjeitaan omassa Kuunlaaksossani. Lukiessani isani kirjeita kuvittelin hanen yksinaisyytensa, eristyneisyytensa ja henkiinjaamiskamppailunsa. Pahin oli talvi 1942. Hanen omat vanhempansa, isa, Tarsalainen Matvei Semjonovitsh (2.3.1880–18.4.1942) ja aiti, Jekaterina Ivanovna (13.6.1883–3.5.1942), ja vanhin siskonsa, Olga Matvejevna Tarsalainen (11.07.1907–10.03.1942), kuolivat nalkaan 900 paivaa kestaneessa Leningradin piirityksessa. Samoin aitini aiti, Mavnukova eli Maunu Anna Andrejevna (o.s. Tomberg, synt. 1890 Kraasselan piirissä sijaineessa Voiskorovan kylassa) kuoli myos nalkaan 1942. He antoivat oman 125 gramman korvikeleipaannoksensa nuoremmille laheisille, jotta nama selvisivat hengissa.
Isan toiseksi vanhin sisko, Anna Matvejevna Tarsalainen (9.6.1910–6.1.1986), pakkoevakuoitiin Altaille pienen tyttolapsensa kanssa. Suomalaisena hanta ei otettu tyohon, eika hanen tytartaan Katria hyvaksytty paivakotiin. Vuonna 1946 aitini, isani pyynnosta, onnistui kutsumaan Anna-tadin Leningradiin. Tama ei kuitenkaan pelastanut hanta vaan hanet kaskettiin poistumaan kaupungista 24 tunnissa suomalaisen syntyperansa takia. Anna-tati uskalsi kuitenkin menna maan alle, jossa piileskeli jonkin aikaa kunnes hanet loydettiin ja maarattiin uudet 24 tuntia, jolloin han onnistui nousemaan toiseen, ”vaaraan” junaan, ei pohjoiseen menevaan kuten piti vaan Viroon, varvaydyttyaan rautatieasemalla sinne toihin.
Isani oli sijoitettu joukkoihin, jotka kiilautuivat syvalle saksalaisten etulinjoihin.
Sodan lopussa isani pelastui ihmeen kaupalla varmalta tuhoutumiselta, jonka Stalin oli suunnitellut kansallisuuksiltaan vahemmistoryhmiin kuuluville sotilaille ja upseereille ”palkkioksi” heidan monivuotisesta uurastuksestaan toisen maailman sodan taistelukentilla. Nama kaskettiin lahtemaan omista yksikoistaan ja kokoontumaan samaan paikkaan. Esikunnassa palveleva ystava varoitti isaani ja kehotti keksimaan jonkun syyn olla lahtematta mukaan. Talla tavalla han pelasti oman henkensa. Kaikki muut kutsutut katosivat jaljettomiin.
Isani oli kuitenkin vakuuttunut siita, etta hanen unelmansa omasta Kuunlaaksosta seka aitini horjumaton rakkaus pelastavat hanet. Oma Kuunlaakso sydamessaan han uskoi selviavansa hengissa ja toteuttavansa kohtalonsa rakastamansa naisen kanssa. Ja han teki sen.
Toteutuneita unelmia
Vanhempani avioituivat pian sodan jalkeen. Molemmat saivat korkeakoulu-opintonsa loppuun ja alkoivat haaveilla omasta kesapaikasta. Koillis-Inkerista Nevan ylavirroilta, 49 kilometrin paassa Leningradista loytyi tontti, jolle vanhempani rakensivat punamullan varisen talon omin kasin. Paikasta teki erittain viehattavan sen laheisyydessa virtaavat kolme jokea, Neva, Mga ja Moika, jossa isani opetti minut uimaan.
Alueella oli kayty rajuja taisteluja saartorenkaan murtamiseksi ja maapera oli taynna sodan aikaisia ammuksia ja muuta sotaromua. Uudet kesaasukkaat tuhosivat loytamiaan patruunoita ja kranaatteja nuotiossa iltaisin.
Kesamokki oli minulle kaupunkilaislapselle paratiisi. Puutarhassa kukoistivat vanhempieni huolella kasvattamat kukat, lukuisat marjapensaat ja hedelmapuut. Sain herkutella mansikoilla, joita aitini hellasti vaali, seka vadelmilla ja omenoilla. Kasvimaalta saimme vihannekset ja juurekset. Nuoresta, sodan jalkeisesta metsasta kannoimme ampareittain sienia ja marjoja. Metsa oli muutenkin meille poikalapsille jannittava paikka, koska sielta loytyi paljon saksalaisten sotavarusteita, juoksuhautoja ja korsuja, ja jopa hautausmaa. Lapsena leikin sotaa oikeilla saksalaisilla kivaareilla.
Ollessani kuusivuotias kuoli aitini hanelle rakkaassa kesapaikassaan pallosalaman iskuun. Aitini kuoltua paikka ei tuntunut enaa samalta, joitain vuosia myohemmin luovuimmekin siita.
Kaliforniaan matkustin ensimmaisen kerran elokuussa 2002 tavatakseni siella asuvan ystavani Loli Sergon. Han yllatti minut kertomalla, etta Jack Londonin oma maatila nimelta Kuunlaakso sijaitsee lyhyen matkan paassa. Jo seuraavana paivana me tutkimme Jack Londonin tiluksia ja minut valtasi onnentunne. Ajattelin vanhempiani ja heidan Kuunlaaksoaan, omaa Kuunlaaksoani Suomessa seka Jack Londonin visioita ja henkea, joka valaa kaikki kolme yhteen. Ympyra on sulkeutunut.
Isan kirjeet aidille 1942-1945
Isan kirje aidille (nro 1)
23.11.1942
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PPS (kenttapostiasema) 467, joukko-osasto 176
Tervehdys, armas Olja!
Mina toivon, ettet loukkaannu minulle siita, etta kutsun sinua nain, mutta olen niin iloinen, niin kiitollinen sinulle kirjeestasi, etta haluaisin jollakin tavalla osoittaa kiitollisuuteni! Jos nakisit miten mina sateilin onnesta, kun nain kirjekuoreessa kauniin, saannollisen kasialasi – kuten naet minun kasialani ei ole yhtaan muuttunut parempaan suuntaan.
Olja, taytyy tunnustaa, etta minulla oli hyvin vahan toivoa saada vastaus omaan kirjeeseeni, sita enemman arvostan sita. Kuinka paljon aikaa on kuulunut siita, kun sain viimeisen kirjeesi, kuinka paljon kestamista oli sinulla ja minulla! Kohtalo ei saastanyt meita koettelemuksilta. Olja, olen hyvin iloinen, etta onnistuit paasemaan sielta pois ja jaamaan henkiin. Kun ihmisia kuolee rintamalla, se on lainmukainen ilmio, mutta saada ilmoitus rauhanomaisesti tyoskentelevien omaisten surmasta – se tekee hyvin kipeaa.
Mina tiedan jo sen, minka kuulemiseen halusit valmistaa minut, ja ennen kun sain tietaa - arvasin. Minun ei tekisi mieli muistella sita, olen surrut sen jo enka halua repia auki tuota kipua. Saalin varsinkin isa-ukkoa, kuinka han halusi nahda minut!
Olja, kuinka paljon koettelemuksia tuli osaksesi, kuinka paljon olet kestanyt, tytto parka! Sen takia vihaan eniten saksalaisia, etta he panevat karsimaan ja havittavat rauhanomaisia kansalaisia. Mutta kaikista heidan tihutoista olemme kostamassa kovasti, tulee aika, ”jolloin meidankin kadulla on juhla”, silloin kostamme viela kovemmin. Olen panostamassa myos omaa osuuttani tahan kostoon. Olja, jos nakisit minkalaisia pelkureita ja miten iljettavia he ovat, kun joutuvat vangeiksi. Osallistuin etsintaan ja juttelin yhden tyypin kanssa, niin hanen hampaansa loivat loukkua pelosta, joten hanen saksalaisesta haukkumisestaan ei saanut melkein mitaan selvaa.
Olja, olen koko ajan kiinnostunut siita mita kuuluu Leningradiin, ja mina ihailen omaa kaupunkiani. Kun kerron etta olen leningradilainen, mina tunnen tahtomatta ylpeytta.
Jos minulla on onni jaada henkiin ja tavata sinut, miten paljon meilla on kerrottavaa toisillemme!
Pjotrista minulla ei ole mitaan tietoja, olen hyvin huolissani hanen kohtalostaan. Olja, tiedatko kenties jotakin sisarestani (isa tarkoittaa tassa Annaa eli Njuraa sisartaan, joka oli pakkoevakuoitu Altaille – A. T.)?
Jos paperi ei riita, Olja, mina voin lahettaa.
Nakemiin, Olja, ala unohda minua!
Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 2)
5.12.1942
Hyvaa paivaa, Olja!
Mina voisin kutsua sinua Olja-tadiksi, koska sinulla on siskonpoika (isa tarkoittaa tassa aidin Zina-siskon esikoista Juraa – A. T.), ja vaikka minullakin on ollut siskontytto, en halua olla eno ja siksi en tule kutsumaan sinua tadiksi.
Olja, kuvittele, viimeista kirjettasi pidin vastauksena Zinalle kirjoittamaani kirjeeseen, mutta kavi ilmi, etta sina kirjoitit minulle ensimmaisena. Olen hyvin kiitollinen sinulle ja lahetan sinulle suuren rintamakiitoksen siita, ettet ole unohtanut minua ja olet ollut empaattinen. Sinun ja Zinan evastykset mina ja minun taisteluystavani taytamme paivittain; osasto, jossa mina olen, on tuhonnut 3500 sakemannia puhumatta sotakoneistosta (vuoden aikana). Siina on myos minunkin osuuteni. Koittaa viela hetki, jolloin mekin kuten Stalingradin sankarit tulemme ajamaan vihollista lanteen, tama hetki ei ole kaukana. Joten suoritamme velvollisuuttamme teita kohtaan.
Olja, sinulla on surullisia ajatuksia, mukamas me kaikki olemme kuolevaisia. Ala viitsi, ela tata hetkea alaka mietiskele kuolemaa. Meilla se vierailee usein, mutta mina en ajattele sita, koska en halua kuolla – minahan vasta 21 vuotta vanha. Mutta jos kuolema ei kuitenkaan jata rauhaan, yritan kuolla niin sanotusti ”musiikin kanssa”. Olja, jos olet surullinen, tule tanne luokseni – minulla on juuri vakanssi radistille, minussa loydat vaativan, mutta suopeamielisen ja oikeudenmukaisen esimiehen. Se on poikiemme mielipide. Minulle yha (vain) luvataan antaa naisradisti. Naisen seura ei olisi pahitteeksi ja tilaa maamajassa olisi, mutta mina kuitenkin kieltaydyn. Tasta nimenomaan alkaa naiskysymys. Miksi neiti menettaa kaiken viehattavyytensa heti kun han joutuu rintamamiesten seuraan? Sina kenties ymmarrat sen. Sen takia kieltaydyn naisradisteista, mutta sinut ottaisin vastaan avosylin, antaisin sinulle hyvan maamajan, olisit huomion ja kunnioituksen ymparoimana. Mutta tiedan, etta tama ei ole toteutettavissa. Mutta sen sijaan taalla on iloista, surulliset ajatukset eivat kuitenkaan tule mieleen. Mina esimerkiksi en ollut erityisen surullinen, vaikka en saanut vuodessa yhtaan kirjetta. Mutta nyt pikkuhiljaa yhteydet jarjestyvat, uudet ja vanhat.
Minulla on nyt erinomaisen reipas mieli, tulin juuri konsertista. Ja konsertti oli sellainen, etta sinakin katselisit mielellasi, ja kaiken lisaksi sakemannien nenan edessa – vain 1,5 km etaisyydella heista. Tuli kuluneeksi vuosi osaston perustamisesta, joka sattui yhteen perustuslainvuotispaivan kanssa, minka kunniaksi jarjestettiin suurenmoinen konsertti juontamisineen jne.
Olja, iloitsin suuresti, kun sain tietaa etta olet paassyt parempaan kuntoon, kaunistunut. Kuinka haluaisin nahda sinut nyt. Enhan ole nahnyt sinua kolmeen vuoteen. Muuten, tanaan on tasan kolme vuotta siita kuin viimeksi kavin kotona. Mina innostuin rupattelemaan, mutta haluaisin talla nayttaa sinulle esimerkkia, jotta kirjoittaisit enemman.
Olja, jos olen elossa, kaytan kutsusi ilomielin hyvakseni.
Nakemiin. Puristan lujasti kattasi.
(Unohdin – Pjotrista en tieda mitaan. Olja, ala unohda, pyydan sinua)
Isan kirje aidille (nro 3)
16.12.1942
Hyvaa paivaa, Olja!
Olja, jostain syysta sain kirjeesi kaksi paivaa Zinan kirjetta myohemmin. Olen jo varmaan kyllastyttanyt sinut kiittamisillani, mutta jos tietaisit miten mukavaa lukea katesi kirjottaman sanan ”Andrjusha”, mina ikaan kuin kuulen hellan ja ystavallisen aanesi, joka lausuu taman sanan; se muistuttaa minulle onnellisesta ja palaamattomasta ajasta – lapsuudesta. Pitkaan aikaan kukaan ei ole kutsunut minua talla nimella.
Olja, koskien henkilokohtaista vihollislukuani, voit olla epailematta, se on olemassa, mutta en ole tarkka-ampuja enka pyssymies, sen takia se ei ole suuri – tykistossa vihollinen tuhotaan kollektiivisesti, mutta oli kuuma aika, jolloin jouduin kayttamaan henkilokohtaista asettani ja olin armahtamatta vihollisia. Minkalainen nuorisoliittolainen olisin, jos minulla ei olisi vihollislukua! Minulla on mista kostaa ja on milla kostaa.
Olja, pyydat turhaan minua olla olematta alakuloinen, - se oli rauhan aikana, jolloin sai potea melankoliaa, mutta nyt siihen ei ole aikaa. Hyva keino surua ja masennusta vastaan on kunnon haiku vahvaa tupakkaa. Neuvon sinuakin olla vahemman surullinen, vaikka jouduit nakemaan ja elamaan yli paljon raskaita asioita, mutta sydanta ei tarvitse talla rasittaa, koska muuten elamasta tulee karsimys. En tieda ennatanko kirjoittaa viela ennen uutta vuotta, jollen – vilpittomat ja ystavalliset uuden vuoden onnittelut ja kaikkea hyvaa.
Olja, minulla on pyynto sinulle, saisinko valokuvasi; minulla oli valokuvasi, jonka kerran sina yritit ottaa pois minulta, mutta kerran jouduin sellaiseen pinteeseen, etta hukkasin henkilopaperit ja valokuvat. Lahipaivina minut kuvataan ja lahetan sinulle oman valokuvani. Olja, toivon, ettet kieltaydy tasta pyynnostani.
Peterin osoitetta mina en tieda, ilmoita minulle, han on varmaan jo kapteeni, iso paallikko. En tieda, miksi Lilja ei kirjoita mitaan, mita Borikselle kuuluu. Olja, voit olla ylpea siita, etta kaikki poikaystavasi ovat elossa ja puolustavat synnyinmaataan. Jos jaamme henkiin, jarjestamme suuret ja komeat pidot ja juhlimme sodan paattymista.
Olja, rohkaise Zinaa, minusta tuntuu, etta hanen aviosiippansa kanssa ei ole tapahtunut mitaan kamalaa, Leningradin kohdalla postilla on vaan vaikeuksia (Isa tarkoittaa tassa Zinan aviomiesta Fedjaa eli Fjodor Fjodorovitshia, josta sittemmin tuli teollisuusministeri ja joka auttoi isan siskoa Annaa palaamaan pakkoevakuoinnista Leningradiin – A. T.).
Olja, viela kerran onnellista uutta vuotta, sodan paattymisen vuotta, enemman iloa, onnea, rakkautta (ehdottomasti), terveytta ja nopeaa paasya Leningradiin (aiti oli evakuoituna Tsheljabinskiin).
Lujasti puristan herttaista kattasi, sinun ystavasi Andrei
Terveisia Zinalle ja Jurikille
P.S. Olja, haluan, etta uutena vuotena kohottaisit maljan minun terveydekseni ja minun kunniaksi ja sen takia lahetin sinulle mitattoman pienet jaannokset omista rikkauksistani; valitettavasti ei ole mitaan muuta. Ala ajattelekaan loukkaantua. Otat siis pikarin napanderia terveydekseni, jooko?
Terveisin Andrjusha
Isan kirje aidille (nro 4)
22.12.1942
Tervehdys, Olja!
Olja, pyydan anteeksi siita, etta vastaan sinun 8.12 paivattyyn kirjeeseesi vasta tanaan. Niin kovasti halusin lahettaa sinulle valokuvani, jotta voisit varmistua siita, ettei minulla ole enaa pienta otsatukkaa, mutta taalla ei ole valokuvausliiketta ja tehtiin vain yksi valokuva, sekaan ei joutunut kasiini. Lahetan kuvan heti kun saan. Naetkos, en edes kysy haluatko vai et. Naen, etta unohdit perusteellisesti milta nayttaa minun naamani. Olja, mina en kieltaytyisi siita, etta olisin taas siina iassa, kun meista kahdesta otettiin valokuva – se oli mainiota aikaa. Nyt minulla on otsatukan asemesta pieni pystytukka – siina on koko ero. Jos jaamme henkiin, nahdaan, sina katsot minua ja mina sinua. Sinusta on varmaan tullut kaunotar. Olemuksesi jai muistiini siina hetkena, kun olit muuttumassa tytosta neitoseen. Se oli kesalla 1938. Palasin syksylla maalta ja hadin tuskin tunsin sinua. Nyt sina olet miehistynyt, tullut parempaan kuntoon viimevuotisista huolista, kaunistunut tietysti. En meneta toivoa saada valokuvasi.
Olja, mina olen hyvin tyytyvainen, etta lupaat olla enaa muistelematta surullista menneisyytta. Tama vaikuttaa kehnosti seka sinuun etta minuun. Olja, mina nain paljon: nain poltettuja kylia, tapettuja vanhuksia, raiskattuja neitosia, kuolleita lapsia. Jos taman kaiken pitaa jatkuvasti muistissa, elama muuttuu painajaiseksi. Varsinkin nyt ei tarvitse surra, kun sakemannit pakenevat. Taytyy elaa nykyhetkea, tulevaisuutta. Pyydan sinua, ala antaudu surullisiin muistoihin. Mieluummin opettele tanssimista, kun kerran et osaa. Minulle sen voi antaa anteeksi, mutta sinulle ei. Sina lauloit aikanasi kohtalaisen hyvin, voit kehittaa lahjaasi.
Taytyy pitaa enemman hauskaa. Onhan teilla viela nuorisoa jaljella? Muuten, kirjat viihdyttavat aika hyvin kuten ”Don Quijote”, ”Decamerone”. Olja, pelkaan, etta minusta tulee moralisti isa.
Olja, sina et kirjoita mitaan, miten vietat vapaa aikaasi, vai eiko sita ole? Toimivatko elokuvateatterit ja teatterit? Mina ”elamani” viimeisina vuosina innostuin teatterista, kavin kirjaimellisesti Leningradin kaikissa teattereissa. Minua on jotenkin vahingoittanut eriskummallinen, hullunkurinen kasvatus, sen takia aloin kehittya niin myohaan. Jos, Olja, me olisimme kanssasi nyt siina iassa, kun minulla oli otsatukka ja sinulla lyhyt mekko, meista ehka tulisi eri ihmiset. Saali, helkkarin saali, etta niin hyva aika meni hullusti ja jatti leimansa meihin koko elaman ajaksi. Harvalla kenties oli yhta kompelo nuoruus kuin minulla. Nyt riittaa! Alan jo siirtya duurisavysta mollisavyyn. Siina naet mihin johtavat muistot!
Olen elossa (todistuksena sille on tama kirje), olen terve ja minulle kuuluu samaa (et tieda mita). Kun nahdaan kerron miten elin, mutta nyt minulla on paperipulaa.
No, ole terve, onnellinen. Ala unohda.
Terveisia Zinalle.
Terveisin Andrei
Isan kirje aidille (nro 5)
26.12.1942
Hyvaa paivaa!
Olja, mina pidin 16.12.1942 paivatysta kirjeestasi. Se on taynna reippautta, elamaniloa, uskoa pikaiseen voittoon. Pyydan vain yhta asia: tarvitsen enemman henkilokohtaista, intiimia, ja sinulla isanmalliset huudahdukset muodostavat puolet kirjeestasi jollei enemman. Sellaisia virallisia kirjeita on paljon keskussanomalehdissa ja mina luen niita paivittain. Tiedatko, jopa uudet kirjeenvaihtokaverit ensimmaisen kirjeensa jalkeen siirtyvat henkilokohtaisiin aiheisiin. Kuulostakoon tama ystavalliselta pyynnolta, ei moitteelta.
Olja, eilen kirjeesi mukana sain viela yhden kirjeen tuntemattomalta naishenkilolta, joka jollakin tavalla sai osoitteeni. Han kirjoittaa, etta elamansa onnellisimmat vuodet han oli viettanyt minun kotiseudullani, jossa ei ole koskaan talvea, missa kasvavat viinirypaleet, ilma on taynna tuoksuja jne. jne. Luettuani taman kirjeen minulle tuli outo tunne: nainko huonosti mina, joka asuin niin monta vuotta Leningradin maakunnassa, tunnen kotiseutuni: jostakin syysta nain viinirypaleita kauppatiskeilla, mutten puutarhoissa, myos talvi muistutti itsestaan vuosittain, joten olin taysin hammastynyt.
Vasta arvoituksellisen kirjelmansa lopussa han muistutti Keski-Aasiasta. Siispa arvaan, etta minua pidetaan joko uzbekkina tai kirgiisina. Sellaisia vaarinkasityksia sattuu elamassa: puhdasverista suomalaista pidetaan aasialaisena. Totta puhuen, olen suomalainen vain kirjoissa, osaan nyt suomea yhta hyvin kuin uzbekkia. Nyt riittaa, saatan kyllastyttaa sinua ja se on suuri rikos neitosta kohtaan.
Olja, olenko mina lohdutusteni ja neuvojeni kanssa myohastynyt? Osoittautui, etta sinulla on jo lohduttaja, pitaa ajatella etta ei hullumpaa. Minulle jaa vain osuus iloita puolestasi ja toivoa teille kestavaa onnea. Oikein, Olja, taytyy kiirehtia elaa; mina en ole sita aikaisemmin tyhmyyttani ymmartanyt. Kerran eras Tanja hammastytti minut vastauksellaan: ”Tiedatkos, Andrei, huonosti ovat asiani, vanhuus lahestyy”. Mina tietysti ihmettelin, koska tiesin, etta han oli vasta 20 vuotta vanha. Nyt vasta ymmarsin hanen sanansa.
Nyt alan ymmartaa miksi pidattaydyt kutsustani. Mina taas, oman sotamiehen tapani mukaan olla kaikkeen tyytyvainen, hyvaksyn sen. Mutta saali, sinullahan on musiikkikorva, mita minulla lahjattomalla ei ole. Kuitenkin radistille musiikkikorva on ensisijainen asia.
Nyt Zinasta. Kas sita vaan en odottanut hanelta! Minusta tuntui, etta han joko ei laheta ollenkaan valokuvaansa, tai lahettaa. Paapiirtein joko, tai. Millahan lankesin niin alas hanen silmissaan, etten ole arvoinen katsoa hanen kasvojaan edes valokuvasta? No mitapa siita, jos en ole hanen valokuvansa arvoinen, niin en ole. Olja, mina toivon, ettet ota esimerkkia hanesta ja odotan kun lahetat oman valokuvasi. Mutta Zinalla on mainio poju. Kuvittelen miten touhuat hanen kanssaan. Mieleeni tulee sinun touhuaminen nukkien tai kissanpoikasten kanssa.
Olja, sina sain minut hyvin uteliaaksi sanoillasi tupakkakukkaroista. Jos minulle joutuisi sattumalta kasiesi ompelema tupakkakukkaro. Tama on hieno vihjaus.
Terveisia ylpealle Zinalle ja mainiolle Jurikille.
”Toveriterveisin” Andrei
Olja, kirjoittaako sinulle Aleksei Semjonovitsh? En ole saanut hanelta mitaan puoleentoista kuukauteen vai onko hanet evakuoitu? Ilmoita, ole hyva…
Isan kirje aidille (nro 6)
1.1.1943
Olja, uutta vuotta ja uutta onnea! Olja, haluan viela kerran onnitella sinua uuden vuoden johdosta ja toivottaa sinulle kaikkea hyvaa elamassasi. Asken Mihail Ivanovitsh (ilmeisesti M. I. Kalinin – Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehiston puheenjohtaja – A. T.)lopetti uuden vuoden onnittelupuheensa, me kohotimme lasit (vedella taytetyt mukit tietysti, mitaan muuta ei loytynyt), joimme ja onnittelimme toisiamme. Taman jalkeen kaikki lahtivat omille asemilleen, mina jain yksin ja paatin kirjoittaa sinulle. Olja, mina odotin hyvin karsimattomana huolitsijaa (nyt siirryn lyijykynaan koska muste on loppunut), toivoin saavani sinulta kirjeen onnitteluineen ja toivotuksineen, mutta odottaminen osoittautui turhaksi.
Ehka saan sen huomenna, ehka en saa ollenkaan, se on kiinni siita, kirjoititko minulle vai et. Minun tekee mieli ajatella, ettei sinusta ole tullut unohtuvainen minun suhteeni, vaan kirjeesi on jaanyt johonkin kiinni. Kaikki onnittelut, jotka olen saanut, eivat niin paljon ilahduta ilman sinun onnitteluasi.
Kylla, oli aika, kun uutena vuotena minulle ojennettiin sahke- ja onnittelukirjepakka. Nyt monet ovat unohtaneet minut, monet olen itse unohtanut, monet kaatuivat. Huolimatta siita, ettei uuden vuoden vastaanottoa voitu millaan juhlistaa, mina tunnen kuitenkin suurta iloa: aivan asken kuuntelin Sovinformbjuron (Neuvostoliiton tietotoimiston – A. T.) ilmoituksen 6 viikkoa kestaneiden taistelujen tuloksista. Vihollisen 65 divisioonaa on tuhottu ja saarrettu. On milla ottaa vastaan uusi vuosi. Tama on uuden vuoden lahja armeijalta. Olja, anna anteeksi huolimattomasta kirjeestani.
Pysy terveena, kasva isoksi.
Ala unohda!
Terveisin Andrei
Isan kirje aidille (nro 7)
22.1.1943
Rakas Olja!
Olen nyt polttamassa sinun tupakkaasi sinun kasiesi koruompelemasta tupakkakukkarosta ja tunnen itseni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Jos siristaa silmaansa ja katsoo kauan savurenkaita, niin voi nahda neitosen sumuisen hahmon, joka kovasti muistuttaa sinua. Mutta tama hahmo on nimenomaan usvainen, koska runsaat kolme vuotta pyyhkaisivat perusteellisesti hahmosi minun muististani. Sen takia, palauttaakseen sen entiselleen, voisitko lahettaa minulle, vaikka vanhan valokuvasi, tulen hyvin kiitolliseksi sinulle.
Olja, nyt minulla on ihan kunnollisen ihmisen ulkonako: olen peseytynyt, leikannut tukkani, ajanut partani ja kaiken kukkuraksi kayttanyt hajuvetta. Kaikki kaverini ovat tietysti myos kayttaneet hajuvetta, ja maamaja tuoksuu ”Kimpulle”.
En tietenkaan hyvaksy sita mita olet tehnyt. Mita varten piti kayttaa niin paljon tyota, niin paljon rahaa! Varsinkin kun en pysty toistaiseksi millaan kiittamaan sinua ”sydamellinen kiitos” –sanojen lisaksi, sellainen on minun sotamiehen tilanne. Mutta mika on tehty, sita ei tekemattomaksi saa.
Viime aikoina minun paalleni sataa yksi ilo toisensa jalkeen: Leningradin piirityksen murtaminen, joka ilahdutti tavattomasti minut, sinun herttainen lahjasi ja vihdoin loysin viela siskoni (isan Anna-sisko - A. T.) – luikki pakoon Altain seudulle. Nahtavasti tama on ennen jotakin murhetta – ala naura, minusta tuli taikauskoinen, tama puute on monilla sotilashenkiloilla – kuoleman laheisyys vaikuttaa. Muuten kuolemasta: huolimatta siita, etta se vierailee meilla usein, mina en millaan pysty kuvittelemaan, etten olisi elossa; minusta tuntuu, ettei maailma voi olla olemassa ilman minua. Joskus ennen viisaat miehet sanoivat, etta maailma on olemassa vain tietyn subjektin aistimuksena – kenties he eivat ole kokonaan vaarassa. Naetkos, miten tylsa minusta tuli, sen sijaan etta tekisin sinut jollakin iloiseksi, mina rupesin filosofoimaan ja juutuin kiinni siihen.
Valitettavasti nyt meilla on aika ikava elama. Te kotirintamalaiset kuvittelette sotaa, joka on taynna sankaruutta, viiltavia tunteita jne. jne. Mutta sodalla on myos omat harmaat ja yksitoikkoiset arkensa, joista ei edes tee mieli kirjoittaa. Olen juuri elamassa sellaisten arkipaivien yli. Kesalla oli iloisempaa, joskus koittaa taas aika, jolloin ei ole aikaa ikavaan. Iltaisin nauramme, vitsailemme, muistelemme teita, herttaisia neitosia. Ylipaansa teista me usein juttelemme, sotamiehelle jaakin ainoastaan muistot, joilla lohduttaa itseaan. Joskus naihin muistoihin sekoittuvat pettymykset, surut jne. Eras kaveri sai kirjeen, jossa hanen mielitiettynsa kysyy, kannattaako hanen menna naimisiin naapurimiliisin kanssa. Kaveri kiroili vahan ja neuvoi – totta kai mene naimisiin.
Olja, halusin kirjoittaa sinulle edes yhden kohtalaisen kirjeen: sain paperia, kirjekuoren, mutta kasialani aina pettaa.
Terveiseni Zinalle, Jurikille.
Puristan lujasti kattasi,
Andrei
Isan kirje aidille (nro 8)
29.1.1943
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PPS (kenttapostiasema) 467, joukko-osasto 176
Hyvaa paivaa, rakas Olja!
Tanaan sain kirjeen sinulta ja Zinalta. Olen aarettoman kiitollinen teille. Mina liikun nykyaan jatkuvasti, tietysti lanteen. Mika ilo se on – ajaa vihollinen ja nahda rakkaiden vapautettujen ihmisten onnelliset hymyilevat kasvot. Minun kirjeistani nyt tulee puuttumaan lorpottelya, enka mina aina pysty vastaamaan heti, joten ala loukkaannu, Olja, jos tulen kirjoittamaan harvemmin.
Mina tiesinkin, ettei lahjani ole sinun mieliksi. Joskus mina kiitan sinua tupakkakukkarosta. On mielenkiintoista, kuinka kauan sina olit istunut sen kanssa. Erinomainen esine! Olja, sina mainitsit taas paketista. Pyydan hartaasti sinua, ala tee sita. Mita varten tama kaikki, kun minulla on kaikki tarvittavaa. Pyydan viela kerran, Olja, ei tarvitse. Minulla on tupakkakukkaro, hajuvetta, nenaliinoja – mita viela voi toivoa. Olja, ei ole enaa aikaa kirjoittaa.
Paljon terveisia Zinalle ja sisarenpojallesi.
Taisteluterveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 9)
11.2.1943
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PPS (kenttapostiasema) 467, joukko-osasto 176
Hyvaa paivaa, rakas!
Kirjoitan tata kirjettani kiireimmiten kirjeesi aiheuttaman ilon vaikutuksesta. Asian laita on niin, etta posti ei ennata liikkua perassamme, sen takia kirjeesi ilahdutti minua erityisesti. Jatkossa yhteys tietenkin normalisoituu, sen takia pyydan sinua kirjoittamaan enemman ja useammin. Miksi kirjoitan vahan ja harvoin? Tahan kysymykseen vastasin jo, en edes tieda koska pystyn lahettamaan taman kirjeen. Ajan puute taas ei salli kirjoittamaan paljon.
Olja, minulle sattui mielenkiintoinen juttu: hyokkayksen aikana mina jouduin niihin paikkoihin, joissa asuin kesalla, tapasin tuttuja. Miten he iloitsivat, kun nakivat minut elavana! Siella eras mummo oli minulle kuin aiti. Tama on aika harvinainen tapaus, kun peraantymis- ja hyokkaystiet sattuisivat yhteen. Mina siirryin ja kauas lahteen. Osoittautui, etta sakemannit ovat pakoon potkimisen mestareita. Ja me ajamme heita takaa yota paivaa huolimatta kylmyydesta, pakkasesta.
Mielialani on korkealla. Samanlainen mieliala on kaikilla. Vaesto haalaa, suutelee meita kuin omia poikia.
Paljon terveisia ”siskollesi” ja Jurikille.
Puristan kattasi,
Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 10)
9.4.1943
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyvaa paivaa, Oletshka!
Eilen yllatyin kovasti – sain sinulta kirjeen. Se on minulle suuri harvinaisuus. En edes heti tuntenut kasialaasi – muisti alkoi heiketa. Tama kaikki kielii lahestyvasta vanhuudesta: hiljattain juhlin 22-vuotispaivaani. Jos tulen joskus takaisin, et sina tunne minua: mina tulen olemaan arvokkaannakoinen vanhus harmaantunut ja rypistynyt. Ja sina tulet vasta kukoistamaan.
Olja, minun palvelualtis ystavani kiirehti melkein hautaaman minut ja taisi ilmoittaa siita sinullekin. Mutta jos mina kirjoitan sinulle, se tarkoittaa sita, etta olen elossa ja voin hyvin. Se oli yksi niista virheista, joita tapahtuu hyvin usein sodassa.
Olja, kun ei ole mitaan tekemista, kirjoita minulle.
Terveisia siskolle ja siskonpojalle.
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 11)
16.4.1943
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Terve, Oletshka!
Sain 23. maaliskuuta paivatyn kirjeesi. Kiitos kun et unohda minua. Tanaan sain kirjeen Njuralta (isan Anna-sisko – A. T.) – sairastelee parka. Luulin, etta han oli jarjestanyt asiansa hyvin, mutta asiat ovat huonommin. Mina ilmoitin hanelle teidan osoitteenne.
Hanen osoitteensa on: Altai, Smolenskin alue, s. Sytshjovka, Tarsalainen A.M.
Minun siskoltani puuttuu oveluus, mina hanen sijallaan viettaisin kissanpaivia. En pysty auttamaan hanta valitettavasti.
Olja, toivon, etta vietat kevatta iloisesti ja pidat enemman hauskaa.
Terveisia Zinaidalle ja Jurikille.
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 12)
21.4.1943
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyvaa paivaa, Olja!
Eilen sain kirjeesi, olen hyvin iloinen, etta muistat joskus olemassaolostani. Olen lukemassa kirjettasi ja tunnen suurta ”kunnioitusta” meidan postityontekijoita kohtaan. Joskus voi kayda niin hassusti: sina tulet lukemaan kevaasta ja mina vastauksessani tulen valittamaan sateisesta syksysta.
Elamani olosuhteet ovat jo muuttuneet perusteellisesti. Oisin ihailen kuuta ja muistelen Leningradin valkeita oita. Olen hyvin iloinen siita, etta olet niin suuttunut ilmoitukseeni – se kuvaa sinun hyvia puoliasi. Olen jo vieraantunut suuttumisesta, oikeammin sanoen olen kyllastynyt.
Miksikos Zinaida Petrovna (aidin Zina-sisko) on niin pitkaan hiljaa, nopeasti han unohtaa veljensa.
Nakemiin. Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 13)
5.5.1943
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyvaa paivaa, Olja!
Sinun onnittelusi tietysti myohastyivat: sain kirjeesi vasta tanaan. Mita kirjoittaisin sinulle? Olen hengissa ja voin hyvin. Vappua juhlin kehnonlaisesti. Vodkaa ei ollut. Puuttuu Leningradin halina ja tungos. Hitosti tekee mieli nahda viela Leningrad, vaikka yhden kerran, ja sen jalkeen voi vaikka hyvastella taman maailman.
Nyt sataa vetta ja jokainen pisara, joka lyo maamajan lasia, arsyttaa minua. Mieliala on alakuloinen, tuloksena kirjekin on pitkaveteinen. Hiljattain nain sinut unessa. En tieda, oletko sina minun yonakyni nakoinen.
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 14)
27.5.1943
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Terve, Olja!
Pitkan tauon jalkeen sain kirjeesi. Nyt ymmarran milla selittyy vaitiolosi. Kaikkeen syypaa on Georgi, han kiirehti kirjoittamaan muistokirjoituksen. Mina toruin hanta, mutten pystynyt korjaamaan sita, mita tuli tehdyksi. Sina kysyt, mita minulle tapahtui? Ei mitaan erikoista: rajahdys teki minut vahan kuuroksi ja minut evakuoitiin laakintapataljoonaan. Sina onnittelet minua jonkin johdosta. Pelkaan, etta Grisha yritti kirjoittaa aidon muistokirjoituksen ja niissa kaikkia kaatuneita kutsutaan sankareiksi, hulluja neroiksi, konnia ihanteellisiksi ihmisiksi jne. Niin on tapana. Mutta mina en kuole niin nopeasti, minun elimistoni karaisun tuloksena tuli kestavaksi ja sitkeahenkiseksi. No, riittaa tasta. En tykkaa ajatella kuolemaa.
Olja, mita kuuluu siskolleni? Taloudelliset huolet nahtavasti vievat kaiken hanen aikaansa. Ei ole aikaa muistaa minua. Sano hanelle terveisia. Mina kaipaan kovasti hanen kirjeitaan, mutta kestan jotenkuten. Ylipaataan minulle tuli joku inhotus kirjeita kohtaan, oikeammin sanottuna niiden kirjoittamista kohtaan. En tieda, milla taman voi selittaa! Hukkaisin melkein kaikki kirjeenvaihtajat.
Olja, jos Njuralla (isan Anna-sisko - A.T.) on mahdollisuus asua teidan kaupungissanne (Tsheljabinskissa - A. T.), kirjoita hanelle. Minusta tuntui, etta siella missa han on nyt, elama on helpompaa kuin kaupungissa, mutta mina erehdyin.
Minuun hanen kirjeensa vaikuttavat huonosti.
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 15)
26. kesakuuta 1943, rintamaa
Hyva paivaa, Olja!
Eilen hyvin pitkan tauon jalkeen sain kirjeesi. Miksi kirjoitan harvoin? Saman kysymyksen mina voin tehda sinulle. En tieda, miten sina vastaat tahan kysymykseen. Talvella meidan kirjeenvaihtomme oli aktiivisempaa. Minun kovasti tekee mieli, etta nain olisi jatkossakin. Viime aikoina lopetin kirjoittamisen kaikille, tuli jonkinlainen apatia. Iloisille kirjeille mieliala on huono, kun taas pitkaveteiset kirjeet ovat kyllastyttavia. Sina elat nyt iloisemmin kuin mina, niinko? Miksi mina omalla pitkaveteisella kirjeellani tulen ajamaan hymyn sinun kasvoistasi?
Mina ajattelen ja haluan ajatella, etta sina elat iloisesti. En tieda, onko sinulla varaa elaa talla tavalla. Mina asun metsassa kuin villi-ihminen. Tiedatkos, antaisin paljon katsellakseni yhdessa kanssasi Ulanovan, Dudinskajan (ajan kuuluisimpia ballerinoja - A. T.) jalkoja. Nyt minun on tyydytettava puna-armeijan tansseihin.
Minua masentaa toimettomuus. Odotan karsimattomana ”sodan” alkua. Mika mainio aika oli talvella, kuinka paljon seikkailuja! Hyokkayssota – se on raskasta, mutta sen sijaan iloista. Kun tuntee, etta vihollinen potkii pakoon, tulee sellainen pyrkimys ajaa takaa ja lyoda, lyoda loputtomasti.
Olja, sina ihmettelet Zinan tekoja, mutta kuinka sinun laitasi on? Minka paikan sina olet valinnut lemmenkohtauksille? Etkos kivilouhimoja? Sinun sananlaskusi on erittain elamanlaheinen. Nyt monet ajattelevat talla tavalla.
Olja, kuinka kauan pakotat minua odottamaan valokuvaasi. Suo minulle tama nautinto – nahda sinut kasvojasi, muuten toistaen eraan sotanaisen sanoja: ”ihan totta, jos tapaan oman aviomieheni, en tunne hanta”. Hanta voi ymmartaa, koska muisti ei voi pitaa kaikkia. Mutta minulla pitaa olla parempi muisti.
Toivon menestysta!
Terveisin Andrei
Isan kirje aidille (nro 16)
30.6.1943
Hyva paivaa, Olja!
Miten kirealle mina jouduinkin, se oli oikein minulle! Jos nakisit minut, kun luin kirjettasi… Muistutin koiranpentua, joka teki tyhmyyksia ja seisoo murisevan emonsa edessa tietamatta mihin silmansa laskisi.
Jos sina olisit kriitikko, meidan musteentuhrijamme, paperintohrijamme pelkaisivat sinua kuin ruttoa. Minua vanhana ystavana sina viela saastit, mutta jos tama olisi joku aloitteleva tuntematon paperintohrija, joka olisi pessimistisempi kuin maaratty, han olisi kiroillut sen paivan, jolloin julkisti oman luomuksensa.
Ylipaataan sinun loylytyksesi vaikutti minuun samalla tavalla, kuin kulkurin hyva isku hadin tuskin kavelevaan sairaan ihmiseen: tama saa jostain voimat ja lahtee niin epainhimillisen nopeasti, etta kantapaat vain vilahtelevat.
Mina myos paranin heti, vaikka vetta sataa melkein joka paiva. Mina sotilashenkilona toistan kaskyasi: ”Kylla, ei enaa synkkamielisyytta!”. Olja, kuiskaan sinun korvaasi: ala kerro vain Zinalle, muuten olen mennytta kalua. Sopiiko? Olja, mina olen aina tasaisella tuulella, jos vasemmassa taskussani, missa sykkii sydameni, on sinun valokuvasi: minulle riittaa, kun katson ankaria kasvojasi, ja huulilleni ilmestyy hymy.
No, voi hyvin! Terveisia Zinaida Petrovnalle
Isan kirje aidille (nro 17)
4. 8.1943
Hyva paivaa, Oletshka!
Tasan kuukauden on matkustellut kirjeesi. En tieda, miksi niin kauan, Siperiasta kirjeet saapuvat nopeammin. Kutsustasi tulla lepaamaan teille kiitan, mutta: pidattaydyn kayttamasta hyvaksi sita (muistatko, vastasit minuun kutsuuni nailla sanoilla). Taytyy ensin lyoda ja karkottaa vihollinen ja sitten voi loytaa puhtaan ja rahakkaan tyon – lastaajan tyon (perintona).
Njuran (isan Anna-sisko) kanssa minulla on taysi vaarinkasitys – ei ollut kirjetta jo puoleentoista kuukauteen. En tieda hanesta mitaan, miksi ja mista se johtuu. Mutta mina en pida kirjoittamisesta, kun en saa vastausta.
Olja, mina elan nyt kuumeisesti sykkivaa elamaa, teen tyota. Olen hyvin lahella sakemanneja, minulla on mahdollisuus nahda heidat, mutta ampua heihin ei ole mahdollisuutta, vaikka kasia syyhyttaa.
Iloitsen meidan menestyksestamme rintamalla ja kotirintamalla. Joskus ikavan takia pilkkaan pehmeasti naiskirjeenvaihtotovereita. Minulla ei ole omaa valokuvaa, joten lahetan kyselyihin lihavien kaljupaisten majurien valokuvia. Kysyvat, miksi ika ei vastaa ulkonakoa? Vastaan, etta sodan rasitukset muuttavat niin paljon ihmista. Mutta heidan turhamaisuutensa tyydyttavat korkea arvo ja kunniamerkit. Siis minun on hyva olla ja heidan on hyva olla.
Olja, odotan karsimattomana lupaamaasi (ei vain kolmea vuotta). Miksi Grisha ei kirjoita? Ei ole nahtavasti silla tuulella. Hanelle joku Tamara oli uskoton ja hanesta tuli naisvihaaja. Tunnen myotatuntoa hanta kohtaan, mutta nauran kevyesti hanelle. Valokuvassa oleva henkilo ei ole han. Han oli minun maanmieheni, suomalainen, asui siella missa sijaitsi Slutskin (Pavlovskin - A. T.) piirin meteorologia-asema.
No, voi hyvin.
Terveisia kaikille
Andrei
Isan kirje aidille (nro 18)
16. 8.1943
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyva paivaa, Olja!
Eilen sain 23.7 paivatyn kirjeesi. Nyt minulla on yhteys ainoastaan sinuun, Njuralta ei ollut mitaan tietoja jo 1,5 kuukauteen, Aleksei Semjonovitsh on myos ollut kauan vaiti, viimeinen kirje Jekaterina Andrejevnalta tuli kuukausi sitten, Lilja on ollut vaiti kolmisen kuukautta. Satunnaisia ja tilapaisia kirjeenvaihtokavereita lukuun ottamatta olet ainoa, jolta mina suhtkoht saannollisesti saan viesteja. Sen takia jokainen kirje sinulta on minulle tapahtuma. Jospa sina ymmartaisit taman, sina kirjoittaisit useammin etka satunnaisesti. Ota huomioon, etta mina odotan karsimattomana lupaamaasi, en jata rauhaan sinua, kunnes lahetat. Koeta ymmartaa, miten tekee mieli katsoa neitosen kasvoja, jota ei ole nahnyt neljaan vuoteen, joka eli yli ja kesti tavattoman suuren koettelemuksen - piirityksen. Sina vaadit, etta mina ensimmaisena lahettaisin? Siis, luonteesi ei ole muuttunut, on entiseen tapaan ylpea, taipumaton. Minulla oli kaksi kuvaa puoluekirjaan, mutta niin kehnoa, etten tuntenut itseani ja mina revin ne palasiksi. Kuvittele isaani nuorena – se olen mina, ei mitaan mielenkiintoista.
Olja, onko mitaan kulunut Petjasta? Unohdin, mita sina kirjoitit Lyydiasta. Mika hanen on ja missa han on?
Terveisia siskollesi ja Jurikille.
Puristan lujasti kattasi
Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 19)
17. 9.1943
Hyva paivaa, Oletshka!
En ole kirjoittanut sinulle pitkan aikaa, tilanne ei ole sallinut. Minahan olen taas sotimassa, olen jo Kiovan alueella, mutta olin Rylskin lahistolla. Osaksemme tuli suuri kunnia - saimme Narkomin (kansankomissaarin - A. T.) kiitosmaininnan.
Elama on nyt iloista, meluisaa. Paivat kiitavat yhdessa hetkessa: paivalla kuumat taistelut, yolla lyhyt lepo. Luulen, etta sinulla on mielikuva sodasta: se on ammusten rajahdysten jyrina, syoksypommittajien vingunta, luotien vihellys. Joskus taman vaikutuksesta sydan alkaa lyoda tiheasti, kun kaikki loppuu hyvin, jatkuu sotilastehtavan suorittaminen.
Nyt olen tutustumassa ukrainalaiseen luontoon, ukrainalaisiin neitoihin, syon varenikkeja smetanan kera, kokkareita. Mielenkiintoinen seutu, mielenkiintoiset ihmiset.
Nain mina elan. Toivon sinulle yhta iloista ja taysipitoista elamaa.
Miten Zinaida voi? Nahtavasti lemmenkohtaus aviosiipan kanssa teki haneen tuskallisen vaikutuksen.
Olja, odotan sita mita lupasit ja kirjettasi. Njuralta minulla ei ole mitaan tietoja.
Terveisin ystavasi Andrei
Isan kirje aidille (nro 20)
24. 10.1943
Hyva paivaa!
Nyt sain kaksi kirjetta: sinulta ja Jekaterina Andrejevnalta, joka kertoi surustaan. Sina nahtavasti sait minua aikaisemmin taman tiedon Aleksei Semjonovitshin kuolemasta. Minusta tuli hyvin kova ihminen, jopa liiankin kova, mutta tama suru kosketti minua sydameni pohjaan asti. Mina olin suuressa kiitollisuudenvelassa Aleksei Semjonovitshille viela lapsuuden aikanani, ja nyt isani kuoleman jalkeen han korvasi minulle isan. Miten tasmallisesti han kirjoitti minulle, miten paljon lampoa ja isallista hellyytta oli hanen kirjeissaan. Minulle, poikkeuksellisen yksinaiselle ihmiselle, nuo kirjeet olivat taynna syvallista merkitysta. Milla ilolla mina otin vastaan jokaisen hanen kirjeensa! Ja nyt mina en enaa koskaan saa sita. Katkeraa ja harmillista: miksi mina, ihminen, jota kukaan ei tarvitse, jonka kuolema ei liikuta ketaan, olen elossa, mutta han, jolla oli tulisesti rakastava ja rakastettu tytar, uskollinen ja omistautunut vaimo, kuolee. Kohtalon tyhma virhe.
Olja, mina voin hyvin, olen Dneprin oikealla rannalla. Meneillaan on aarimmaisen ankaria taisteluja; laukkausten, rajahdysten jyske ei hiljene hetkeksikaan. Tama ihmisparkojen jauhaminen kestaa niin kauan, kunnes vihollinen tulee meita heikommaksi, ja silloin me taas ajamme sen.
No, kaikkea hyvaa.
Terveisin Andrei
Isan kirje aidille (nro 21)
5.1.1944
Hyvaa iltaa!
Tanaan mina kaannyin postiasiamiehen puoleen ja kysyin miksi minulle ei ole tullut niin pitkaan aikaan kirjeita ja han vastasi minulle hyvin jarkevasti, etta taytyy itse kirjoittaa useammin. Mina noudatin hanen neuvoaan, otin suuren paperiarkin ja paatin kirjoittaa sen tayteen – tosin joudut vaivalla sita lukemaan, mutta parempaa lyijykynaa ei ollut kaden ulottuvilla.
Elan nykyaan kuin jumala: kuuntelen ihanaa musiikkia ja luen vahintaan yhta upeaa kirjaa. Lisaa tahan melko hyva muonitus, mainio emanta ja tasta syntyy todellinen idylli. Kirja, jota luen, kertoo onnesta, siita miten toisiaan kovasti rakastavat mies ja nainen paattavat lujasti loytaa onnen ja tietysti loytavat sen. Tama kirja on Jack Londonin ”Kuun laakso”. Suosittelen lukemaan sen, ja jos olet jo lukenut - lue uudelleen. Ehka syy on musiikin, mutta kirja oli makuuni. Harvoin oli niin hyva olla kuin tana yona, mielialaa ei pahenna edes se, etta huomenna tasta idyllistani tulee loppu. Taas taisteluun, taas kentta- ja taisteluelamaan. Olen aina jostain syysta niilla rintama-alueilla, jotka etenevat eteenpain syvana kiilana. Vanha raja on kivenheiton paassa.
Olja, mieleeni muistui, miten helteisena kesapaivana 1941 kiisin rajan yli itaan, pelastuen ”haaskalintuparven” takaa-ajolta.
Nyt on juhla minun kadullani. Jokainen paiva on seuraava voittojuhla.
Olja, minusta tuntuu, etta jokainen kirjeeni antaa taydellisen kuvan siita, miten mina elan, kielii mielialastani ja ajatuksistani. Mutta sinun kirjeistani en nae miten sina elat, mita ajattelet. Ala ole niin sulkeutunut. Kerro minulle, keta rakastat, etko aio viela menna naimisiin, kuka han on, se sinun valittusi? Minusta tuntuu, etta lapsuuden ystavalle saa uskoa nama salaisuudet. Eiko totta? En haluaisi moittia sinua, mutta unohdit toivottaa minulle hyvaa uutta vuotta.
Voi hyvin, ole onnellinen.
Terveisin Andrei
Isan kirje aidille (nro 22)
16. 1.1944
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen A.
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyva paivaa, Olja!
Sain sinun kirjeesi uudenvuodentoivomuksineen 13.1 juuri vanhan uuden vuoden tienoilla (Juliaanisen kalenterin mukaan). Uuden vuoden ensimmainen vastaanotto epaonnistui, toisen kerran halusin ottaa vastaan paremmin, mutta myos tama halu jai haluksi. Polttoainetta ei ole, sotasaalit loppuivat, sen takia juhlanviettokin epaonnistui. Kuuntelin tietysti Mihail Ivanovitshin (ilmeisesti M. I. Kalinin – Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehiston puheenjohtaja - A. T.) puheen. Toivon ja olen varma, etta sinulla on kerrottavaa uuden vuoden vastaanottamisesta. Unohdit varmasti juoda maljan terveydekseni, niinko?
Voin entiseen tapaan hyvin, taistelen pohjoisempana Vinnitsya, torjumme vastahyokkayksia.
Usein katselen sinun lahjaasi ja ammennan siita reippautta ja voimaa.
Voi hyvin!
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 23)
20. 1.1944
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Tervehdys, rakas!
Olja, tanaan on meille molemmille suuri juhla – saksalaisten karkotus Leningradin porteilta alkoi. Asken liikuttuneena kuuntelin Informbjuron (Neuvostoliiton tietotoimiston - A. T.) ilmoitusta. Onnittelen sinua synnyinseutusi Ropshan vapauttamisen johdosta.
Onnistuin saamaan Leningradin alueen topografisen kartan ja minulla oli mahdollisuus katsoa Pietarhovia, Krasnoje seloa ja Ropshaa.
Olen taynna riemua. Ne tykit, jotka tulittivat meidan kotikaupunkiamme, eivat tule enaa koskaan ampumaan. Nyt Jekaterina Andrejevna pystyy elamaan rauhallista elamaa. Pian sinakin paaset Leningradiin. Miten sina vastaat tahan ilmoitukseen? Odotan kirjetta.
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 24)
4. 2.1944
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Rakas Olja!
En ymmarra, miksi sina et saa minulta mitaan, vaikka mina kirjoitan sinulle kuukaudessa vahintaan 2-3 kirjetta. Voin rauhoittaa sinua, olen hengissa ja voin hyvin. Olin saanut kirjeesi valokuvineen, josta tulisesti kiitin sinua. Mina toivotin sinulle hyvaa uutta vuotta ja lahetin sinulle uudenvuodenlahjan, mutta sina nahtavasti et ole saanut mitaan. Harmillista! Katoaa kaikki halu kirjoittaa.
Olja, aiotko sina jo palata Leningradiin. Mina kehottaisin.
Voi hyvin ja ole onnellinen.
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 25)
14. 2.1944
Mavnukova O. P.
Tsheljabinsk, ul. Lenina, d. 8, kv. 107
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyvaa paivaa, Oletshka!
Hyvin pitkan aikaa en ole saanut sinulta yhtaan kirjetta. Sinakin valitit sita viimeisessa kirjeessasi. En tieda, mista se johtuu. Tiedatko, miten on ikavaa, kun ei saa sinun hellia kirjeitasi. Nyt elan hyvin ikavystyttavaa ajanjaksoa – puolustusta. En osaa laiskotella, sen takia mieliala on kehno. Tahan myotavaikuttaa inhottava saa. Tiedatko, en ole juurikaan tuntenut taalla talvea.
Mutta ala luule, etta mina olen alakuloinen; minun taskussani on valokuvasi, joka tukee ja rohkaisee minua.
Ala unohda!
Tulisin terveisin
Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 26)
14. 4.1944
Mavnukova O. P.
Leningrad, paaposti, poste restante
Terve, Olja!
Kirjoitan hyvin pitkan tauon jalkeen. Ikavoin sinua, Olja, kauheasti. Jostakin syysta minusta tuntuu, etta sina olet jo Leningradissa, siksi minun kirjeeni ei loyda enaa sinua. Mutta kenties kirjeeni joutuu jarkevien ja rehellisten tyontekijoiden kasiin ja he tulevat lahettamaan sen jalkiasi pitkin ja sina saat sen. Kaikki voi kayda hyvin.
Oletshka, mina en kirjoittanut sinulle enka saanut kirjeita sinulta noin kahteen kuukauteen sodan takia. Tassa ajassa me olemme taistellen tehneet tavattoman suuren taipaleen. Raskas oli sota, monta kertaa olin, kuten kynailijat sanovat, hiuskarvan varassa kuolemasta. Jain henkiin, joku ajattelee minua, rukoilee puolestani. Sinua en tietenkaan arvele.
Viime paivina ylitin vanhan rajan lanteen. Olen Lansi-Ukrainassa. Jos sinulla on kartta,
levita se ja katso matka Voronezhista Dnestrille. Se on minun hyokkaysmatkani. Melkoinen matka, oletko samaa mielta? Nyt minun on jaatava henkiin loppuun asti. Berliinista lahetan kortin.
Mita uutta sinulla on?
Nyt tulen odottamaan, ehka sinun kirjeesi saavat minut kiinni, jos vain olit kirjoittanut niita.
Terveisin Andrei
P.S. Sain asken kirjeesi, jossa teit minut iloiseksi ilmoittamalla, etta lahdet Leningradiin. Kirjoitan poste restanteen.
Tervetuloa!
Mita ovat vaikutelmat?
Odotan kirjeita.
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 27)
20. 4.1944
Hyvaa paivaa, Oletshka!
Kauan en ole kirjoittanut sinulle, valitan mutta tiedatko, kuuman saan myota sodastakin on tullut kuuma. Sakemannien mieliala on nahtavasti kohonnut kevatauringon vaikutuksesta ja he vastahyokkaavat heille ominaisella tylsalla itsepaisyydellaan. Taivaalla viheltavat pommit, Messerschmitit, Junkersit; maassa on taydellinen jyrina rajahdysten takia. Kaikki tama muistuttaa kohtauksia elokuvasta.
Kohtalo on minulle entiseen tapaan armollinen, saastaa johonkin korkeimpaan tehtavaan. Mutta minun tuleva tehtavani on ihmetyttaa maailmaa puolentoista tonnin kuorma-autolla tyoskentelevan kuormaajan ennenakemattomilla tuloksilla. Olja, keraa joskus tilkkuja, ompele minulle kuormaajan liivi ja punainen vyo. Teetko? Ja mina sitten kiitan sinua.
No, mitka ovat vaikutelmasi Leningradista, milta se nyt nayttaa? Missa sina asut? Kavitko sina esikaupungeissa? Kenet loysit vanhoista tuttavista? Toivon saavani naihin kysymyksiini yksityiskohtaiset ja perusteelliset vastaukset. Miten hyva nyt on Jelagin saarella. Onko Nevski illalla samanlainen kuin ennen? Kadehdin sinua, Olja, ihan totta. Viela kysymys, miten asianlaita on ravitsemuksen ym. osalta?
Nyt seuraavanlainen kysymys: onko mahdollista jarjestaa jollakin tavalla kutsu Njuralle (isan Anna-sisko), sanalla sanoen - vetaista hanet pois tuolta syrjaseudulta. Mita sina tahan sanot?
No, toivotan sinulle kaikkea menestysta, onnea.
Terveisia Zinaida Petrovnalle.
Terveisin Andrei
Isan kirje aidille (nro 28)
5. 5.1944
Hyvaa paivaa, Oletshka!
Tanaan on todellakin hyva paiva ja mina laiskottelen. Kirjoittaa kirjeita ei oikein tee mieli, mutta mieleeni juolahti, etta kenties sina kayt postissa kysymassa sinulle osoitettua kirjetta, mutta sita ei tule olemaan ja sinun kasvoillesi ilmestyy harmin ilme. Mutta vahiten mina haluan, etta jokin pilaa mielialaasi. Haluan, etta sina olisit aina onnellinen, hyvalla tuulella ------------------ (minun piti yliviivata, koska ”etta” toistuu liian usein, enka mina tykkaa siita).
Nyt on niin suurenmoinen saa, tekee mieli kaikille hyvaa, onnea ja varsinkin sinulle. Muuten, mika mielikuva sinulla on onnesta elamassa. Me emme ole koskaan jutelleet kanssasi sellaisista aiheista. Mina katselen usein valokuvaasi, katselen otsaasi, mutta mita on taman otsan takana, mitka ajatukset piilevat sinun (kirjeen kulma puuttuu - A. T.) – se on minulle salaisuus. Miten voisin saada sinut avaamaan ikkunan, kurkistaakseni sinun ajatuksiisi, mietteisiisi? Minusta tuli utelias.
Alkaa tulla kylma, ne ovat Karpaattien lumihuiput, jotka sateilevat kylmaa. Kun katsoo naita vuoria, tekee mieli haaveilla. Ne nayttavat laheisilta, mutta niille asti joutuu kavelemaan pitkaan ja paaseeko edes perille. Myos unelma tuntuu laheiselta, mutta miten paljon aikaa pitaa olla, jotta toteuttaisi sen kaytannossa, ja mita pikemmin unelma puhkeaa kuin saippuakupla.
Olja, odotan karsimattomana kirjettasi Leningradista. Miten sina olet jarjestanyt asiasi siella? Pyydan sinua, kirjoita yksityiskohtaisemmin, enemman. Sinun kirjeesi ovat aina hyvin lyhytsanaisia. Se on hyva sotamiehelle, muttei neitoselle.
Puristan kattasi,
Andrei
Isan kirje aidille (nro 29)
6. 5.1944
Mavnukova O. P.
Leningrad, paaposti, poste restante
Tarsalainen A.
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyvaa paivaa!
Loysin mielenkiintoisen kortin ja taas paatin kirjoittaa sinulle. Naiden korttien perusteella (mina lahetin sinulle yhden jo kauan sitten) sina voit arvata mita minulla on mielessani.
Kevat! Mielenalani luo sammakoiden lemmenlaulu. Ne muistuttavat jatkuvasti siita.
Ole elossa ja voi hyvin.
Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 30)
18. 5.1944
Mavnukova O. P.
Leningrad, paaposti, poste restante
Hyvaa paivaa, Olja!
Tunnen, ettet voi henkisesti oikein hyvin. Ymmarran sinua. Minun neuvoni on solmia uusia tuttavuksia, saada uusia ystavia ja ystavattaria - ja tunnet itsesi kuin kala vedessa. Siihen mennessa, kun saat taman kirjeen, nain asiat varmasti ovat.
Olja, ala unohda, etta mina odotan sinulta Leningradin elaman kuvauksia, kaiken uuden, minka naet siella.
Miten elinolosuhteiden osalta, onko paremmin kuin vanhassa paikassa?
Olja, jos naet jonkun vanhoista ystavista, voisitko pyytaa hanta minun nimissani jarjestamaan kutsun siskolleni, hanhan on niin avuton.
Karsimattomana odotan kirjeitasi.
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 31)
30. 5.1944
Mavnukova O. P.
Leningrad, paaposti, poste restante
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyvaa paivaa, Oletshka!
Mina toivon, etta sina sait jo paapostista muutaman kirjeeni. Jospa sina olisit arvannut aikaisemmin, kun olit viela Tsheljabinskissa, kehottaa minua kirjoittamaan Leningradiin poste restanteen, sellaista taukoa ei olisi tullut. Mutta nyt saat syyttaa itseasi! Olenko oikeassa vai ei?
En voi yksinkertaisesti uskoa, etta sina sellaisella huomiolla suhtaudut kirjeisiini, sailytat ja luet uudelleen niita. Epailyttavaa! Jos jaan henkiin, tarkistan taman asian.
Mutta ylipaansa kirjeet suositellaan poltettavan. Sina loukkaannut, kun mina kuvailen huonosti elamaani kirjeissani. Ehka olet oikeassa. Mutta te kotirintamaiset, varsinkin neitoset, etsitte sodasta romantiikkaa: poikkeuksellisia sankaritekoja, uhrautumista jne. jne. Todellisuudessa sellainen onni sattuu suhteellisen harvojen osaksi, joihin en kuulu. Mutta harmaa arkipaivainen rintamaelama teita kiinnostaa vahan – se on todellisuus.
Kireita hetkia oli paljon: ensin saarroksessa vuonna 1941, sitten toimiessani tiedustelijana-vanginhankkijana (se oli Shtshigryn kaupungin lahistolla vuonna 1942) hyokkayksen aikana Voronezhista alkaen naille ihanille paikoille asti. Erityisesti jai mieleen Dnepr. Mutta kirjoittaa sellaisista hetkista ei tee mieli. Ammattini sina tunnet, olen rykmentin komentajan radistina, varmistan hanen radioyhteytensa. Kahdesti olen palkittu, tyhmyyttani en ole upseeri vaan vaapeli. Tyhmyyteni on siina, etta kieltaydyin kaikista ehdotuksista ryhtya hoitamaan upseerin virkaa, mutta nyt kadun sita vain sen takia, etta minun raha-apuni siskolleni ei ole suuri, muilta osin asemani eroaa vahan upseerin asemasta.
Puolustuksen aikana tyoskentelen ihmisten kanssa, kohennan heidan tietojaan. Mutta hyokkayksen aikana olen tyon kuormittamana kurkkua myoten.
Tassa olivat yksityiskohtaisimmat tiedot itsestani. Mika viela sinua kiinnostaa?
Odotan sinulta yksityiskohtaisempia vaikutelmia Leningradista. Hiljattain tulin valokuvatuksi neljassa eri asennossa, jos jotakin onnistuu, sinulla on onnea nahda minun miehekas vartaloni.
Terveisia siskollesi ja siskonpojallesi.
Puristan lujasti kattasi
Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 32)
4.6.1944
Hyvaa paivaa, Olja!
Taas olen ikavystymassa laiskotteluun: jouduin laakintapataljoonaan ja makaan kuin kanto yrittaen nukkua mahdollisimman paljon, mutten pysty nukkumaan 12 tuntia enempaa. Katson kattoa ja haaveilen sinusta, Leningradista, tulevaisuudesta. Taalla on hyvin kaunista: pienet talot ovat hukkumaisillaan vihreyteen, saa hengittaa syreenin, tuomen hyvatuoksusta aromia. Kun illalla menee ulos kavelylle (kipean jalkani vuoksi en voi paljon kavella), ilmestyy kalpea kuu, kaikki saa teatraalis-koristeellisen asun, ja sielta taalta kuuluu laakintapataljoonan naistyontekijoiden piipitys ja naurun lorina tai royhkea naurunhohotus. Neitoset arvostavat elamaa ja kiirehtivat elaa. He ovat ehdottomasti oikeassa. Mutta miten tekeekaan mieli nahda neitonen, joka ei ole pukeutunut sotilaspuseroon ja tekonahkasaappaisiin, vaan siihen pukuun, johon silma on tottunut, mutta ei ole muita kuin sotilasneitoset. Ja mieleen muistuu Jelagin saari hyvantuoksuisena kesailtana, Nevski illalla – meluavat vakijoukot, naurunpurskaukset, viekkaat pienet sievat naamat, saihkyvat silmat. Mika meni - se ei tule takaisin! Naetko, miten kevytmielinen poika on sinun kirjeenvaihtotoverisi, tuomitsemisen arvoinen, eiko totta? Mutta muista raamatun saanto…
Olja, edellisessa kirjeessani lupasin lahettaa oman valokuvani, valitettavasti parhaimman version pilasi kehite, jotenkuten onnistunut versio on missa mina seison ukrainalaisen mokin ikkunan vieressa rempseassa asennossa. Olen kuitenkin paattanyt lahettaa taman valokuvan sinulle, mutta sopimuksella: sina kayt ottamassa itsestasi lahikuvan ja lahetat sen minulle. Jollet laheta, luulen etta sinulla ei ole rahaa ja laitan sinulle rahalahetyksen.
Ole onnellinen!
Andrei
Isan kirje aidille (nro 33)
14. 6.1944
Hyvaa paivaa, Oletshka!
Olen hyvin tyytyvainen siihen, etta vihdoinkin aloit saada kirjeitani, mina kirjoitin niita melko paljon. Ilmoita oma osoitteesi, muuten kyllastyt matkustamaan paapostille asti. Ennen mina tosi kylla nautin suuresti kavelysta Kirovin valtakadulla, mutta nyt nahtavasti siella on erilainen naky.
Olja, olen suuresti ilahtunut miellyttavasta ilmoituksesta, etta suomalaisetkin ajettiin pois, joten sina olet nyt taydessa turvassa lukuun ottamatta ilmaa. Kuin luin taistelukertomusta mieleeni muistui Terijoki – surullisin, iloton jakso elamassani (ilmeisesti isa oli Talvisodan aikana siella - A. T.). Mina aina vain neuvoin edesmennytta isaani kaymaan siella, yleensa Suomessa kauniiden maisemien ystavalla on mita katsoa.
Kuule, Olja, hiljattain nain sinut unessa – mina juttelin kanssasi, vitsailin ja sallin puolestani jonkun sotilashavyttomyyden, ja sina tyonsit minut pois huoneesta ja paiskasit oven kiinni. En nae ylipaataan fiksuja unia, mutta tama on erikoinen. Saali, etta ei ole unikirjaa, olisi hyva katsoa, mita niin tyhma uni tarkoittaa.
Olja, sina asut korkeakoulun (LETI – Leningradin sahkoteknillinen instituutti - A. T.) vieressa, eiko niin?, nyt minulla on tarkka mielikuva, missa on teidan talonne, mina kavelin siella kaikki paikat ristiin rastiin. Onko korkeakoulu ehja vai ei? Hyva korkeakoulu oli: ankara, saannolliset linjat, hieman keskiaikaiseen tyylin rakennettu. Paaasia on, millaiset mukavuudet – vastapaata on tytoistaan kuulu Laaketieteellinen korkeakoulu. Jos meilla oli enemman poikia, siella oli enemman tyttoja ja tilanne tasapainottui (Ilmeisesti isa oli opiskellut lyhyen ajan tassa korkeakoulussa ennen kuin joutui vuonna 1939 18-vuotiaana Talvisotaan. Han valmistui toisesta korkeakoulusta vuonna 1956 – Luoteispolyteknisesta instituutista. Isa ja aiti olivat kirjoittaneet ylioppilaiksi parhain arvosanoin ja saaneet pyrkia ja paasta mihin tahansa korkeakouluun ilman paasykokeita - A. T.). Kun muistaa sen, hymyilee tahtomatta – iloinen oli aika. Tiedatko, 2,5 kuukauden aikana mina ostin vain viitisen kertaa matkalipun raitiovaunussa – sita pidettiin komeana. Tuskin tulee aika joutua viela kerran tahan korkeakouluun!
Olja, mina sain viela yhden kirjeenvaihtokaverin Leningradista – eraanlaisen F. Krotovin, entisen rykmentin nuorisoliitto-organisaattorin, yliluutnantin, minun vanhan ystavani. Nyt han on vammainen (hanen oikea katensa ei toimi) ja hanesta on taas tullut iso johtava nuorisoliittotyontekija. Han kirjoittaa, etta nyt on hyvin iloista Leningradissa.
Miten sina vietat aikaasi? Ala vaan muutu taman Jurikin hoitajaksi, minahan muistan, miten rakastit pienia poikasia. Ehdit viela hoitaa, kun saat omia. Olen varma, etta sinusta tulee ihanteellinen aiti. Minusta tuntuu, etta tuo Jurik ei rakasta niin paljon omaa arvoisaa aitiaan kuin sinua.
Olja, kunnioitan ihmisia, joilla on luja usko, jos sina uskot, jaan henkiin.
En ymmartanyt lausettasi: ”Yhtykoon minun rukoukseni haneen, jota arvelet”. Pyydan selittamaan.
Kirjoittaako sinulle Boris? Minun kanssani han ei halua olla missaan tekemisissa, en tieda mista han tuli niin ylpeaksi.
No, ole elossa ja voi hyvin.
Puristan lujasti kattasi
Andrei
Isan kirje aidille (nro 34)
22. 6.1944
Mavnukova O. P.
Leningrad, paaposti, poste restante
Hyvaa paivaa, rakas!
Valitettavasti mina en voi kirjoittaa yolla, silla taalla yolla on pimeaa kuin afrikkalaisen vatsassa. Muistan hyvin, Oletshka, valkeat yot, ne eivat anna sinulle, poloinen, nukkua rauhassa; ala muutu kuuhaaveilijaksi, sellaiset yot taytyy viettaa kahden kesken.
Olen hiton iloinen, etta Lyydia loytyi, sano hanelle minulta tulisia terveisia, ja etta odotan kirjetta hanelta. Saalittaa Ninaa, han oli suurenmoinen tytto. Mutta vakuuta Lyydialle, jottei han erityisesti surisi, silla se pukee hanta, mutta haitallisesti vaikuttaa hanen elimistoonsa.
Terveisin sinun Andreisi
P.S. Olja, milloin annat oman osoitteesi, minua yksinkertaisesti havettaa, etta mina vaivaan sinua omilla kirjeillani, pakotan matkustamaan paapostiin. Toivotan sinulle yhta hyvaa mielialaa kuin minulla tanaan.
Voi hyvin!
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 35)
1. 7.1944
Mavnukova O. P.
Leningrad, paaposti, poste restante
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyvaa paivaa, rakas!
Naina paivina sain kaksi kirjettasi, jotka on paivatty 25.5 ja 2.6. Olen iloinen siita, etta saat kirjeitani, ja etta ne joskus hauskuttavat sinua. Kirjeittesi mukana sain kirjeen Lyydialta, odotan hanelta pitkaa kirjetta, silla ensimmaisessa kirjeessaan han kirjoittaa itsestaan hyvin vahan.
Kevat on mennyt ja sen mukana myos kevainen kiihtynyt mieliala, sita edisti minun kipea oloni. Minua kiihotti kaupunkilaisten puolattarien naky, mutta nyt olen metsassa, paivalla nukun ja yolla liikun, sen takia olen entiseen tapaan vakavannakoinen, millainen kuulukin olla sellaisen edustavan ihmisen kuin mina.
Toivon, etta sinulla ei ole ikavaa.
Terveisia Zinaida Petrovnalle ja Juralle.
Sinun Andreisi
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 36)
12. 7.1944
Mavnukova O. P.
Leningrad, paaposti, poste restante
Tarsalainen A.
PP (kenttaposti) 74127-D
Olja!
Mista on kysymys, miksi olet ollut pitkaan vaiti?
Saitko sina minun valokuvani?
Sina kirjoitit minulle niin tasmallisesti viime aikoina, etta tama tauko huolestuttaa minua! Toivon, etta sinulla on kaikki onnellisesti.
Anja K. kirjoittaa minulle, etta sina lihot ja kaunistut paiva paivalta, han epailyttavasti korostaa: ”lihoo ja lihoo”. Ala unohda, lihavuus pilaa vartaloa.
Olja, sina kirjoitat niin vahan itsestasi, etta saan tietoja sinusta muiden kirjeista: sina paatit tulla viisaaksi ja paasta korkeakouluun. Mielenkiintoista, mihin?
Mita sitten, toivon menestysta, tyonnatte meikalaista elamastanne.
Odotan sinulta kirjetta.
Lujasti puristan kattasi
Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 37)
15. 8.1944
Mavnukova O. P.
Leningrad, paaposti, poste restante
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Olja!
Olen vakavasti loukkaantunut kaytokseesi, niin pitkaan aikaan et ole kirjoittanut yhtaan kirjetta. En tieda, milla on selitettavissa niin pitka vaitiolosi, Lyydian kirjeesta tiedan, etta olet elossa ja voit hyvin.
Vai oletko loukkaantunut minuun? Ihan kuin en tuntisi syyllistyneeni mihinkaan.
Mina toivon, etta meidan kirjeenvaihtomme taas korjaantuu, haluan sita.
Mina lahetin sinulle, Olja, oman valokuvani, sinua pyysin lahettaman omasi mutta lahikuvana. Kayta tata tilaisuutta hyvaksesi, saat pikaisen anteeksiannon minulta. Olkoon sinun uusi valokuvasi palkkiona minulle karsivallisesta odotuksesta.
Milloin ilmoitat minulle osoitteesi vai pidatko kavelysta paapostille.
Kuinka sinun edistyksesi, asioittesi laita?
Mina vapaina hetkina hyrailen itsekseni: ”Mita tuleva paivaa minulle tuo, sita minun katseeni turhaan etsii”.
Pyyda Zinaa kirjoittamaan minulle vaikka pari sanaa. Terveisia hanelle.
Nakemiin
Andrei
Isan kirje aidille (nro 38)
28. 8.1944
Hyvaa paivaa, rakas!
Mina ikavoin kauheasti sinun kirjeitasi, Olja. En ole pitkaan aikaan saanut lukea niita! - se on kokonainen ikuisuus! Sen sijaan eilen sain heti kolme kirjetta sinulta: 12.7, 8.8 ja 5.7. Jossain ne lepasivat matkalla. Kun nain kuoressa osoitteen – Donin Rostov – suoraan sanoen ajattelin, etta menit naimisiin jonkun rostovilaisen kanssa. Minua harmitti: niin tarkean askeleen elamassa teit edes neuvottelematta kanssani. Niin iloiseksi tulin, kun menetin uskoni omiin arveluihini. Ala missaan tapauksessa mene naimisiin sodan aikana. Teilla kotirintamalla kai ovat muotia talouspohjaiset avioliitot. Toivon sinun yhtyvan minuun, etta tama on moraalitonta, meidathan on kasvatettu puritaaniseen tyyliin.
Olja, minulla ei tule olemaan mitaan kehuskelun aihettakaan edessasi – sina niin paljon matkustit ja nait, etta sinulla tulee olemaan enemman vaikutelmia kuin minulla. Mina toivon, etta siihen mennessa, kun minun kirjeeni lentaa Leningradiin, sina olet jo siella, muuten kirjeita ei tule taas noin kahteen kuukauteen.
Olja, huomioi, etta mina odotan valokuvaasi, jollet laheta sita kuukauden kuluttua, tulen maaraamaan rangaistuksen kaskyn tayttamatta jattamisesta.
Joku joskus kirjoitti minulle, etta sina menet korkeakouluun. Onko se totta? Mutta en suosittele kirjanpitolinjalle: istuvaan tyon seurauksena naiset lihovat. Muuten, Anja siis valehteli minulle, etta lihot. Uskon tietysti sinua.
Siis mielestasi minun vartaloni on miehekas (mutta lainausmerkeissa) – olen sangen imarreltu, mutta puolattaret eivat halua ymmartaa sita. Vaikka miten tyonnan rintani eteen ja suoristan hartioitani – en saa mitaan huomiota. Yhdelta puolattarelta kuulin usein ”proshu”, ”djakuju”, ja mina luulin, etta han oli vain minun kanssani niin hella, mutta minun jalkeeni tuli vanhus, jolle han myos sanoi samat sanat. Kokeneet ihmiset sanovat, etta minulta puuttuu ”lahestymistyyli”, mutta missa sen ”lahestymistyylin” voi oppia, koulussa sita ei opeteta. En ymmarra, miksi ei ole korkeakouluja tai vaikka laitoksia, joissa nuoret ihmiset opiskelisivat teoreettisesti ja sen jalkeen kaytannollisestikin kaikki nama lahestymistyylit, silman vinkkaamiset jne. Joskus, kun valtaa melankolia, mina ajattelen, etta jos en ela murhallisen sodan loppuun asti, miten paljon ihmiskunta menettaa. Kiittamattomat ihmiset eivat edes itkaise. Vakijoukko on alhaista!
No, hyva, nuku rauhallisesti.
Lujasti puristan katta
Andrei
Isan kirje aidille (nro 39)
30. 9.1944
Mavnukova Olga
Leningrad, Pietarin puoli, Bolshoi pr. 106, kv. 8
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Olja!
Hyvaa paivaa, julma!
Elama opetti minulle karsivallisyytta, Oletshka, sen takia mina karsivallisesti odotin kirjetta enka kirjoittanut sinulle. Kehitan luonnetta. Mina tiesin tietysti, etta Rostovissa sina et jouda minua ajattelemaan, mutta minua sitakin suuremmalla syylla harmittaa, etta kun elan yli yhta sodan vaikeimmista ajanjaksoista, sina ihailit Donin aroa ja paatit tilapaisesti unohtaa minun olemassaoloni. Mutta minulla oli monta tilaisuutta hyvastella elama ja antaa sieluni jumalalle tai saatanalle, en tieda, kumman haltuun joutuisin.
Mieliala nyt on huononlainen, vaikka kirjoitan Samppanjan roiskeet -kappaleen saestamana. Syita on monia: tanaan jouduin muutaman kerran syoksyrakoon, pelastin oman syntisen ruumiini sirpaleista, sitten eraalta henkilolta pitkaan odottamani kirjeen asemesta sain paketin, jossa oli kirjoituspaperia, muttei sanaakaan liitteeksi. Mika pilkka! On sallittua, kun tutut ihmiset pitavat pilkkanaan, mutta kun tuntemattomat ihmiset alkavat sita tehda, silloin alkaa sappi kiehua ja koko maailma, kaikki ihmiset nayttavat ilkealta, petolliselta.
Miten elan? Elan kenties vahan enemman kuin tyydyttavaa elamaa, ts. jopa katolla varustetussa huoneessa; on poyta, tuoli; musiikki soi, mutta talosta joutuu usein juoksemaan paa kolmantena jalkana turvaan syoksyrakoon. Olen hyvin kyllastynyt naihin harjoituksiin.
Kirjeita saan vahan. Ja ylipaataan sota alkaa vaikuttaa sielunelamaan. Karpaateilla ei voi sotia iloisesti.
Sina siis toistaiseksi pidattaydyt naimisiin menosta. Olisipa mielenkiintoista tultuani armeijasta nahda kasillasi pullean pienen ihmisen. Olette onnekkaita, hallituspalkintoja ei saavuteta taistelukentalla vaan synnytyslaitoksissa. Vaikka piru ties kumpi on vaikeampaa, en ole kokenut.
Kuinka elat? Tyoskenteletko vai opiskeletko? Missa? Tule vaan valistuneeksi ja me sotamiehet sodan jalkeen tulemme teille sekatyolaisiksi.
Siis milloin voi toivoa saavaansa valokuvan? Ota huomioon, jos tulet kauan pitkittamaan, sota voi paattya ja valokuvan tarve katoaa, koska naen sinut sievat kasvosi omin silmin.
No, voi hyvin ja ole terve.
Terveisin Andreisi
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 40)
2. 11.1944
Mavnukova O.
Leningrad 22, Pietarin puoli, Bolshoi pr. 106, kv. 8
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyvaa iltaa!
Tanaan sain 21.10 paivatyn kirjeesi. Tunnustan, etten odottanut saavani mitaan sinulta ennen uutta vuotta. Kiitan siita, etta paatit kuitenkin kirjoittaa aiemmin.
Onnittelen sinua ylioppilaiden jaloon luokkaan liittymisen johdosta. Toivotan sinulle menestysta opiskelussa, toivotan etta jaisitkin sahkoteknilliseen korkeakouluun, et tule katumaan jalkeenpain.
Kun kavelet valitunnilla kaytavaa pitkin, muistele minua. Sinahan et voi edes kasittaa mika onni tuli osaksesi: tuhansia kyvykkaita, lahjakkaita poikia saavat vain haaveilla sellaisesta onnesta. Ala unohda sita ja ole onnesi arvoinen. On vaikea ilmaista sanoin, kuinka paljon haluaisin yhdessa kanssasi opiskella tieteen viisautta. Minusta tuntuu, etta jos minulle nyt annettaisiin mahdollisuus opiskella, minun nalkiintyneet aivot uskomattomalla intensiteetilla imisivat tietoja, tietamatta lepoa.
Valitettavasti sellaista mahdollisuutta minulla ei tule olemaan, vaikka kohtalo olisi minulle hyvantahtoinen, koska aivot voivat tyoskennella vain jos vatsa on taynna, ja mahan kyllaiseksi saaminen ei tule olemaan sangen helppoa. Mitas, jos tama ei ole mahdollista, ei muistella sita. Minun ystaviani siella ei voi olla, koska he valmistuivat korkeakoulusta, jos vain sailyivat hengissa, tana vuonna. Taas muistelen: kuinka kuuntelin iakkaiden professoreiden luentoja istuen takarivilla ihanan tyton kanssa, jonka nimi oli Tatjana Alkor, tietysti professorin sanat tulivat yhdesta korvasta sisaan ja toisesta korvasta ulos, jattamatta mitaan jalkia. Nuoruus!
Alaka sina, Olja, riitele ystavattariesi kanssa: heilla on avoin luonne, he eivat pida salaisuuksien salassa pitamisesta sielussaan niin kuin sina.
Mina taisin hyvastella sairauteni, pian kahteen kuukauteen ei ole ollut kohtauksia. Olen sotimassa Karpaateilla, sota on ikavystyttava, huvina on vain musiikki.
Njura (isan Anna-sisko - A. T.) on entiseen tapaansa kovassa hadassa, nyt minulla on mahdollisuus enemman auttaa hanta aineellisesti.
Olja, ala unohda Pavlovin neuvoa, ala anna ylpeyden hallita itseasi, muuten mina loukkaannun vakavasti.
Lujasti puristan kattasi,
yha jalomielinen Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 41)
9. 11.1944
Mavnukova O.
Leningrad, Pietarin puoli, Bolshoi pr. 106, kv. 8
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyvaa iltaa!
Piti kirjoittaa ”hyvaa yota”, silla kirjoitan yolla ja vain siksi paatin kirjoittaa, koska on tylsaa istua, kun kaikki nukkuvat. Mina tulen noudattamaan seuraavaa saantoa sinun suhteesi: vastata vain sinun kirjeisiisi, siis tulet saamaan yhden kirjeen 2-3 kuukaudessa.
Laske paljonko se antaa sinulle ajansaastoa: Kayta logaritmista laskuviivoitinta ja sina saat pian vastauksen.
No hyva on, laske vaan, mutta mina torkahdan hetkeksi.
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 42)
17. 11.1944
Mavnukova O. P.
Leningrad, Pietarin puoli, Bolshoi pr. 106, kv. 8
Tarsalainen A. M.
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyvaa paivaa, Olja!
Haluan kaantya sinun puoleesi melkoisen pyynnon kanssa, mutta pyydan olemaan julkituomatta sita kenellekaan. Jos haluat ja pystyt tayttamaan sen, olen sinulle hyvin kiitollinen, jollet - niin kirjoitakin suoraan siita minulle, ja kysymys on selva. Siirryn pyynnon ytimeen.
Oli aika, jolloin mina olin voinut helposti ottaa loman n. 20 paivaksi ja tulla Leningradiin asioiden jarjestamiseksi. Nyt se on vaikeampaa, mutta minun kavi hyvin saaliksi siskoani ja minun tekee mieli jotakin jarjestaa hanta varten. Siksi kaannyn puoleesi ja pyydan kaymaan Leningradin Moskovan-kaupunginosan neuvostossa ja pyytamaan jotakin asiakirjaa siviilisaadysta. Ja jos se annetaan, pyydan lahettamaan sen minulle ja mina sen perusteella alkaisin hakea lomaa. Mina kirjoitin muutaman kerran kaupunginosan neuvostolle, mutta byrokraatteihin eivat kirjeet tepsi. Jos olisin siella, mina olisin haukkunut heita ryokaleita taytta kurkkua sotamiehen tapaan.
Sellainen on minun pyyntoni sinulle. On noloa kaantya neitosen puoleen taman pyynnon kanssa, mutta minulla ei ole keneenkaan muuhun yhteytta.
No, voi hyvin!
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 43)
17. 11.1944
Mavnukova O. P.
Leningrad-22, Pietarin puoli, Bolshoi pr. 106, kv. 8
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127-D
Hyvaa iltaa!
Sain 20.11 paivatyn kirjeesi. Kiitan, etta silloin talloin loydat aikaa minullekin.
Nyt istun ja kuuntelen sydanta riipaisevaa tangoa ja paatin vastata sinulle. Totta kylla mieliala on pirun kehno, sen takia ei tee mieli kirjoittaa. Jokin synkkamielisyys valtasi minut, ei auta tyo eivatka virkamatkat. Lasten oikku!
Halusin uudeksi vuodeksi katsoa sinun naamaasi, mutten enaa tule pyytamaan.
Toivotan hyvaa uutta vuotta ja menestysta opiskelussa ja yleensa elamassa.
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 44)
19. 12.1944
Hyvaa iltaa, Olja!
Kiitan herkasta valokuvastasi. Sinuna kuitenkaan en leikkaisi enka liimaisi mitaan, vaan lahettaisin valokuvan normaalisti omistuskirjoituksineen. Sinun kasvatuksessasi on havaittavissa aukkoja!
Minulla oli pitkaan oma valokuva, mutta paatin pysya lujana ja olla lahettamatta sita sinulle, kunnes sina lahetat omasi. Ja nyt mina pidan kohteliaisuusvelvollisuutena kunnioitettavinta (en uskalla lisata rakastetuinta – et joka tapauksessa usko) neitosta kohtaan lahettaa oma valokuvani. Tama valokuva kuvaa melkein ehdottoman oikein nykyisia kasvopiirteitani. Taasko muistutan Ljutinkaa?
Muutama sana sinun valokuvastasi: mika ero viime vuoteen verrattuna! Sinun kasvot ovat energian, tahdon paakku. Runsaat kolme vuotta sotaa eivat muuttaneet niin paljon minun kasvojani kuin yksi vuosi elamaa sinun kasvojasi. En olisi ikina uskaltanut istuutua sinunlaisesi neitosen viereen raittiissa olotilassa. Hyvin originellit kasvot! Puolassa ainakaan ei kohtaa sellaisia kasvoja.
Miksi en tullut lomalle? Piru tietaa, minusta tuntuu, etta sinun takiasi. Sina rupesit kirjoittamaan minulle niin harvoin ja stereotyyppisesti, etta kadotin halun kestaa matkan rasituksia vain sen takia, etta vaihtaisimme stereotyyppisia lauseita sinun kanssasi. Tama on tietysti vahingoksi siskoni asialle. Mutta nyt on jo myohaista, Oletshka! Tuo aika on mennyt ohi. Jos jaamme henkiin niin tapaamme joskus. Mielenkiintoinen tapaaminen tulee olemaan - tomppeli ja neitonen, ehka tomppeli ja insinoorinainen tapaavat toinen toisensa. Mita tahansa voi tapahtua, jopa se, etta sinusta tulee nainen. Mina tottumuksen mukaan tulen seisomaan asennossa sinun edessasi kuten…
Mina olen hyvin iloinen siita, etta sina pyydat solmimaan rauhan. Mutta tama rauha on taysin riippuvainen sinusta. Harvat ja yksitoikkoiset kirjeet taas aiheuttavat diplomaattisten suhteiden katkaisemisen. Voi mika neitonen istui kanssani piippuhyllylla, kun olin Kaikkivaltiaan armoissa? Han oli madjaari, hyvin originelli neitonen. En ole missaan muualla tavannut sellaisia! En tieda, onko han viela elossa. Tiedan vain sen, etta han joutui lopettamaan opiskelunsa korkeakoulussa. Ymmartaakseen hanen kasvojaan taytyy tutkia Vrubelin maalaama Tamara. Jos han on elamassa erilainen – rauha tomulleen.
Mina olen kirjoittamassa sinulle tata kirjetta omalla tavallansa sangen mielenkiintoisen laulun saestyksella. Talla hetkella lauletaan sakeisto: ”Mina puhuin sinulle, etta taalla metsassa vain sinulle lausun tunnustukseni, mutta sina mietteliaasti kaivelit nenaasi, kiinnittamatta minuun huomiotasi”. Taman laulun vaikutuksesta kirjeeni on niin lorpotteleva.
Mutta olkoon rauha jumalan palvelijoiden Andrein ja Olgan kesken, aamen!
Toivotin sinulle hyvaa uutta vuotta, odotan uuden vuoden toivotusta sinulta.
Juo itsesi taas humalaan, Olja, minun terveydekseni.
Terveisin Andrei
P.S. Terveiset ja parhaimmat toivotukset Zinaida Petrovna Pogrebenkolle
Isan kirje aidille (nro 45)
27. 12.1944
Mavnukova O.
Leningrad-22, Pietarin puoli, Bolshoi pr. 106, kv. 8
Tarsalainen
PP (kenttaposti) 74127
Hyvaa paivaa, Olja!
Kolmisen paivaa sitten sain kirjeesi todistuksineen. Olen hyvin, hyvin kiitollinen! Mutten joudu kayttamaan sita hyvakseni. Taytyy tehda loppu sakemanneista. Oli sellainen aika, jolloin sai tulla: kun pyysin sita todistusta, silloin viela sai tulla, mutta nyt ei saa. Ymmarratko?
Joskus nahdaan, mutta Njuran asiaa mina yha yritan vieda eteenpain kirjeiden avulla, mutta toistaiseksi muutoksia parempaan ei ole. Se on minun ainoa huoleni. Lahetin hanelle n. 1500 ruplaa, eika han ole vielakaan saanut rahoja.
Mina tyoskentelen nyt rykmentin radioteknikkona, virka-arvon alennus selittyy silla, etten halunnut omata upseerin arvoa. Hoidan niita asioita, jotka ovat niin lahella sydantani. Niin mina elan.
Miten edistyt tenttien kanssa?
Saitko sina minun valokuvani?
Ala loukkaannu, jos tulen kirjoittamaan harvoin.
Voi hyvin!
Terveisin Andrei
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Isan kirje aidille (nro 46)
6. 1.1945
Terve, Olja!
Taas myohastyit! Missa on tasmallisyytesi? Jostakin syysta minun uuden vuoden toivotukseni saapui ajoissa (en epaile sita), mutta sina olet viikon myohassa. Kuvittele, en ole saanut yhtaan kirjetta uudeksi vuodeksi, ja vasta nyt edessani poydalla on koko kasa kirjeita, joihin pitaa vastata. Uuden vuoden otimme vastaan hyvin kohtalaisesti, ts. vaatimattomasti, mutta 1. paivana juhlittiin kunnolla, ilon liikarunsaudesta johtuen jopa mina aloin hassutella. Kuvittele iso koreasti katettu poyta, sen aaressa ihastuttavia puolattaria, loistavia upseereita ja minua vaapelia, maljapuheita venajaksi ja puolaksi, totta kristallilaseissa ei kimmeltanyt samppanjaa vaan kylmalla lapinakyvyydellaan kiilsi pirtu. Mutta juhla onnistui. Ja nyt tuli reaktio. Filosofian tutkimiseen sopiva mieliala, mita teenkin. Tutkittuani taman tieteen perusteet mina yritan ratkaista koko ihmiskunnan historian aikana maailmaa kiinnostaneen ongelman: ”Mika on epaonni ja miten sen kanssa taistellaan?” Mutta toistaiseksi, toistaiseksi mina aherran.
En kehota sinua odottamaan minua, Olja, jos sina tietysti odotat. Tulen sotimaan loppuun, ja kylla sodan jalkeen juhlitaan Leningradissa.
Olet oikeassa siina, etta lahja on ”pikkuruinen”.
Ei pida olla pikkumainen.
Ole onnellinen.
Terveisin Andrjusha
Isan kirje aidille (nro 47)
4. 5.1945
Terve, Olja!
Oli niin miellyttavaa saada vappuonnittelukirjeiden joukossa sinunkin kirjeesi! Varsinkin kun sina et erityisesti hemmottele minua kirjeillasi. Kiitan siita, etta muistelet minua joskus, mutta mina viime aikoina olin kauan synkkamielinen, talla kertaa syysta. Talla selittyy myos tauko kirjeissani.
Minun voitollinen taipaleeni on tassa ajassa merkittavasti pidentynyt: on kayty lapi Puola, osa Saksaa ja nyt astelen Tshekkoslovakian peltoja ja kylia pitkin. Saksalaiset ovat lopullisesti menneet sekaisin, eivat millaan halua ymmartaa, etta he ovat menettaneet pelin, joudutaan tappelemaan jokaisesta kylasta. Jos tunnustan, niin sota on hyvin raskas. Mutta sotatoimien kulku puhuu siita, etta sodan loppu on hyvin lahella ja sita voi odottaa joka paiva. Ehka silloin kun tulet lukemaan naita riveja Leningrad jo riemuitsee ilotulituksista voitollisten yhteislaukausten jalkeen. Naethan, sotamies pitaa myos tulevaisuuteen kurkistamisesta, varsinkin mina.
Nyt koko asian laita on niin, ettei joutuisi Viikatemiehen alle. En tieda, minkalainen elama tulee olemaan sodan jalkeen ja muun muassa minun elamani, mutta tekee mieli elaa. Totta kylla me kaikki tulemme epanormaaleiksi, sairaiksi ihmisiksi, mutta kymmenisen vuotta voisi viela elaa. Jos kohtalo ei kaanny luotani – elamme.
Lupaustani lahettaa sinulle kortti Berliinista en onnistunut tayttamaan, minut ohitettiin, mutta se ei ole minun syyni. Ehka sinulla on joku ystava, joka tulee kaymaan siella.
Berliinin kukistaminen on Saksan pikaisen romahduksen symboli, ja mina luulen, etta te iloitsette siita niin kuin mekin, rintamamiehet.
Olja, miten opintosi edistyvat?
Minka laitoksen ja ammatin sina valitsit vai etko viela paattanyt?
Kirjota sitten useammin!
Terveisin Andrei
Isan kirje aidille (nro 48)
12. 5.1945
Olja!
Tapahtui se, mita kaikki niin innokkaasti tahtoivat. Sota on paattynyt, Saksa on lyoty, me juhlimme voittoa! Ensiksi oli vaikea tottua tahan ajatukseen. Mina olin juuri paivystamassa yolla ja sattumalta kuulin kello kahdelta yolla radiosta antautumispoytakirjan, nostin koko rykmentin jaloilleen ja ilmoitin yhteysmiesten kautta taman kauan kaivatun sanoman. On vaikea kuvata ihmisten iloa.
Mina, huolimatta siita, etten ole nukkunut kahteen vuorokauteen, en kyennyt enaa nukahtamaan sina yona. Saksalaiset eivat noudattaneet poytakirjaa, vaan pakenivat, mutta nyt kaikki on paattynyt.
Jos sina nakisit, miten meita otti vastaan Tshekkoslovakian vaesto! Meita otettiin vastaan kuin omia poikia ja veljia, neitoset heittivat paallemme paasta varpaisiin kukkia. Viela kerran tulen vakuuttuneeksi siita, etten turhaan ole sotinut, etta olemme tuoneet ihanalle kansalle vapauden onnen.
Ja nyt odotamme paluuta kotimaahan ja sitten joskus onnistuu sotilaspuseronkin ottamaan pois ja pukeutumaan siviilivaatteisiin. Mina odotan sita paivaa, kuusi vuotta olen ollut suorittamassa velvollisuuttani isanmaata kohtaan, on korkea aika alkaa elaa myos itselleen.
Voi kuinka tekisi mieli katsoa miten riemuitsi Leningrad, miten iloitsivat sen asukkaat!
Olja, iloitse rauhanajan onnesta ja voi hyvin.
Terveisin Andreisi
Isan kirje aidille (nro 49)
9. 7.1945
Hyva paivaa, Oletshka!
Mina nain ennustuksellista unta: me olemme kanssasi kahdestaan jonkun ihanan meren rannalla ottamassa aurinkoa hiekkarannalla; sitten heittaydymme aaltoihin, kevyesti ja nopeasti uimme – ranta on jo kaukana takanamme, mina suostuttelen sinua uimaan takaisin, koska alan jo heiketa, sina vastaat sanoihini naurulla ja entisella voimallasi jatkat uimista ja mina heikkenen hetki hetkelta, haukon vetta, ja niin tarmokkaasti taistelen elamani puolesta, etta heraan. Mina naen unia hyvin harvoin, mutta jokaista nakemaani unta mina muistelin jalkeenpain. Sen takia tata unta olen myoskin taipuvainen sanomaan ennustukselliseksi.
Sina osoittauduit niin sydamettomaksi, etta nauroit kun mina elin viimeista kuolinkamppailuani. Ylipaataan kammottava uni. Toivon, ettei sinusta koskaan tule tallainen, enka mina joudu koskaan tallaiseen tilanteeseen. Mutta kuitenkin tama uni merkitsee jotakin!
Olja, sina jotenkin kovasti huolestuit terveydestani. Nyt olen taysin terve, osoittimena on se tosiasia, etta mina ahkerasti kayn sotilasjunassa, jossa on kotimaahansa palaavia venalaisia. On paljon leningradilaisia. Venalaiset neitoset ovat anteliaita kuten ennenkin. Oli suuri ilo saada kuulla puhdasta Leningradin kielta, jota neitoset eivat ehtineet unohtaa.
Olja, sina olet nyt paljon patevampi ja lukeneempi kuin mina, sano sitten, miksi elamassa ovat aina ihana ja ruma lahella toisiaan ja joskus sulautuvat yhteen.
Sinun kutsusi mina joskus kaytan hyvakseni, mutten lupaa ennen vuotta 1947.
Naetko, mina olen hemmoteltu, olen tottunut elamaan leveasti, sitakin suuremmalla syylla, etta tekisi mieli viettaa loman komeasti. Siksi on parempi kestaa loppuun asti, jolloin valtio maksaa minulle kolmisen tuhatta, jotta voisin pitaa hauskaa asianmukaisella tavalla.
Ole onnellinen!
Andrei
Isan kirje aidille (nro 50)
4.8.1945
Hyvaa paivaa, Olga!
Alan miettia, etta kenties alat muistella minua pahalla niin kuin minakin joskus sinua siita, etten ole kirjoittanut pitkaan aikaan. Annat minulle anteeksi, jos ilmoitan etta astelen jo isanmaalla, jota on niin runsaasti kasteltu tovereittemme verella. Ylitin valtion rajan 22.7.1945 klo 8:30!
Hyvasti Puola, kauniiden neitosten, pikkumaisen kansan, sangen ruman kielen maa: sita ajattelin, kun olin ylittamassa rajaa. Terve, Venaja, vaikka myos on karsinyt poikkeuksellisesti, mutta rakas, joka raskaina hetkina on aina nostanut mielialaa korkealle.
Mutta taas nakyy vuoristo, samat Karpaatit, ja jos joskus tekee mieli sanoa ”miten ihana maisema”, kieli lausuu ”miten inhottava nakoala”.
Vihdoin viimein sallittiin lomat. Ennustan paasevani kenties vuoden lopulla. Ja tiedatko, mika on pulmana? Se, etta lomalla pitaa olla siviilipuvussa. Minulla on pieni toivo siita, etta pukuni tulisi perille ja olisi jo sinulla; uuden ostamiseen ei enaa ole rahaa. Ja postityontekijat nayttivat kykynsa, … (sotilassensuurin poistama lauseen loppu – A. T.).
Mita sinulle kuuluu, Oletshka?
Oletko mennyt jo naimisiin?
Toivotan onnea!
Sinun Andreisi
Isan kirje aidille loman jalkeen (nro 51)
18.9.1945
Hyvaa paivaa, rakas!
Olen onnellinen ilmoittaessani, etta saavuin perille eilen illalla. Kahdeksan vuorokauden sijaan, jotka menivat menomatkaan Leningradiin, tulomatkaan meni vain viisi vuorokautta, vaikutti kokemus. Miten matkustin, ala tietenkaan kysy. Auttoi vain voima, taitavuus ja poikkeuksellisen reipas mieliala. Talla kaikki on entiseen tapaan, ikaan kuin he olisivat elaneet sailotyssa tilassa kuukauden ilman minua.
Minut otettiin vastaan sangen sydamellisesti rykmentin komentajasta poikiin. Minun Mihail Fjodorovitshini (ilmeisesti rykmentin komentaja - A. T.) jarjesti banketin saapumiseni kunniaksi, totta kylla vaatimattomamman kuin Zinan luona, mutta sina Olja et voi kuvitellakaan, miten mina olen iloinen ja tyytyvainen, etta on ihmisia, jotka kunnioittavat, ajattelevat minua. Mihail Fjodorovitsh on jo kolmatta kertaa ottamassa ”minua” yhta sydamellisesti vastaan yhteisen elamamme aikana. Poistuin hanen luotaan kello 12 yolla samassa mielentilassa kuin Zinan luota. Kymmenia kertoja saan tarinoida siita, miten eletaan Venajan maassa, ja kaikkia kehotan lahtemaan lomalle. Tosin kylla tiedan, ettei kukaan vieta lomaansa niin kuin mina, silla tallaista Olgaa ei ole missaan muualla. Olen kokonaan taynna sinua, suljen silmani ja naen sinut, kuulen aanesi, tunnen huuliesi maun. Olen varma, etta tunteeni tulee olemaan pysyva.
Minua odotti pino kirjeita – 18 kpl ja muun muassa viisi sinun kirjettasi. Olen juuri lopettanut niiden lukemisen. Ja kaikilta moitteita, mutta nama sinun kirjeesi eivat ole entisten kirjeittesi kaltaisia, niissa tuntuu olevan enemman lampoa. Hyvin paljon kirjeita on Lyydialta, han yha keventaa sydantaan ja kertoo sielunelamyksistaan. Hanen kirjeensa ovat hyvin rikassisaltoisia, syvia. Han on paljon fiksumpi kuin milta nayttaa. Mutta tapaaminen kanssani ei antanut hanelle sita, mita han oli toivonut. Me emme kertakaan keskustelleet, kuten sanotaan avosydamisesti. En voinut muuta koska tarvitsin sinua, ja hanen lasnaolonsa vain hairitsi minua. Mutta tama on vanha totuus, etta rakkaus on itsekasta. Hanen taytyy menna naimisiin, jolloin han rauhoittuu.
Mina asun taas omassa huoneessani, eilen onnistuin virittamaan radioni Leningradin asemalle ja me kuuntelimme kanssasi samaa musiikkia, vaikka meidat erottaa yli kaksi tuhatta kilometria. On olemassa mielenkiintoinen Utjosovin (sodanaikainen iskelmalaulaja - A. T.) uutuus – laulu lapsenlapselle, joka ei halua opiskella.
Tanaan minulla on viela vapaapaivaa, mutta huomenna alan tehda tyota. Energiaa ja halua on paljon! Loma oli minulle voimakkaana rentoutuksena, nyt mina pysyn lujemmin maan paalla, minulla on mita muistella ja mita toivoa.
Sina opiskelet jo toista paivaa tanaan, miten edistyt? Mina toistan sinulle oman evastykseni, jotta minun tulooni sina pystyisit jo puhumaan ja kaantamaan englanniksi. Sinulla on erinomainen muisti, ja sinun on helppoa oppia kielia. Mina ryhdyn syvemmin opiskelemaan radiotekniikkaa ollakseni vaikka hieman ihmisen nakoinen.
Kerro palavat terveiseni Zinalle ja kiitokseni hanelle siita, etta han edesauttoi minun muovautumistani. Terveisia Juralle ja anna minun puolestani suukko Goshalle. Terveisia kaikille. Toivon sinua olla palelematta, onnellinen ja olla unohtamatta Andreita.
Halaan (rutistaen) sinua
Andreisi
P.S. Olga, ole hyva ja laheta viela yksi valokuva, joka tulee olemaan valmis, Goshaa varten. Sain hanelta ihanan valokuvan ja haluan lahettaa hanelle sinut ja minut. Ethan ole tata vastaan?
Odotan kirjeitasi!
Isan kirje aidille(nro 52)
23.9.1945
Hyvaa paivaa, rakas!
Olga, minun poissaoloni aikana tanne ilmestyi pieni uutuus: taloni viereen avautui viiniputiikki. Sunnuntain kunniaksi paatin kurkistaa sinne ja viela kerran tulin vakuuttuneeksi siita, etta viini vaikuttaa poikkeuksellisen suotuisasti ihmiseen: jalostaa, synnyttaa hyvia ajatuksia ja herattaa muistoja.
Ja kas mieleeni muistui heittamasi lause, etta lokakuussa on sinun syntymapaivasi. Naetko, miten kaikki elamassa on sidoksissa keskenaan: jos ei olisi tata putiikkia, mieleeni ei olisi mustunut se ja sina olisit loukkaantunut minuun.
Onnittelen sinua, Oletshka, ja toivotan kaikkea parasta, mita voi vain toivoa rakastetulle neitoselle. Toivotan iloista elamaa ja menestyksellista opiskelua: toivotan, etta elamasi toinen puolisko olisi ensimmaista onnellisempi.
Lujasti puristan kattasi
Andreisi
Isan kirje aidille (nro 53)
4.10.1945
Hyvaa iltaa, rakas Olga!
Mina paatin olla kirjoittamatta siihen asti, kunnes saan sinulta kirjeen, mutta…en kestanyt. Olen ollut taalla jo yli kaksi viikkoa enka ole saanut yhtaan kirjetta. Tai taas onneton posti. Toistaiseksi en rohkene syyttamaan sinua, lykataan syy postin niskaan.
Mina elan entiseen tapaani, toisin sanoen hyvin, nyt ”pengon” eetteria ja nautin musiikista. Nyt mina elan jo kuin 20 vuosisadan ihminen, omaan sahkovalon. Puutut vain sina ja sinun mukava sohvasi, jolloin idylli olisi taydellinen. Mita sitten, tulevaisuudessa mina naen taas sinut, tulen loikomaan sohvalla.
Minulla oli onni nahda taalla amerikkalainen elokuva ”Hirmumyrsky”. Mina haluan matkia elokuvan sankaria ja huolimatta kaikista esteista tempautua vapauteen ja yhtakkia koputtaa sinun oveasi.
Miten sina edistyt? Eiko sinua viela palele? Ja taalla on jo viileaa, mutta mina en viela anna periksi – kavelen sotilaspuserossa. En enaa nae taalla mitaan hyvaa. Kaikki somat puolattaret ovat rumentuneet.
Elan hyvin vaatimatonta elamaa, mita armeijassa harvoin elin. En ole melkein koskaan synkkamielinen, vaikkei tulevaisuus hymyile.
Mutta sotamiehen arvokkain ominaisuus on pelottomuus, ja mina en halua pilata ”ei-pelkurin” mainettani, vaikka on mita pelata.
Olja, melkein kaikki kuvat epaonnistuivat. Kostja teki toistaiseksi kaksi, lahetan ne sinulle.
Terveisia Zinalle, Fjodor Fjodorovitshille ja Jurikille.
Lujasti, lujasti halaan
sinun Andreikasi
Isan kirje aidille (nro 54)
8.10.1945
Terve, rakas!
Vihdoinkin sain 12.9 paivatyn kirjeesi. Sen sijaan, etta kirje lentaisi nopealentoisena lintuna, se mateli kuin kilpikonna.
Kuvittele katkeruuteni, kun Kostja sai 16.9 paivatyn kirjeen muutama paiva ennen minua. Sina ymmarrat, mihin johtopaatokseen minun piti tulla.
Mina olen hyvin iloinen siita, etten ole moittinut sinua viime kirjeessani pitkasta vaitioloajastasi. Mutta miten mina odotin sita kirjetta! Ja miten paljon onnea se minulle tuotti! Sina olet taas edessani kuin elava, kun luen kirjettasi kuulen sinun herttaisen aanesi. Menen nukkumaan ajatuksilla sinusta, omasta ja aarettoman kallisarvoisesta Olgasta.
Ei pida, Olja, ikavoida. Tulee paiva, jolloin mina taas odottamatta koputan sinun oveesi. Mina yritan kaikin tavoin nopeuttaa taman paivan tuloa.
Kirjoita vain useammin. Kirjoita miten olit juhlinut syntymapaivaasi (vai erehdynko mina, etta lokakuussa sina taytit 24 vuotta – silloin anna anteeksi). Kirjoita omasta edistyksestasi, rahatilanteestasi.
Kuolla, ei tietenkaan pida. Jos kohtalo tulee olemaan meille armollinen, meista kahdesta voi tulla hyvin onnelliset ihmiset.
Toivotan onnea kuten ennenkin, ala ikavoi.
Sinua rakastava Andrei
Isan kirje aidille (nro 55)
19.10.1945
Rakas Olga!
Mina olen hyvin iloinen ja kiitollinen sinulle siita, etta kutsu myonnettiin ja sina lahetit sen Njuralle. Parka iloitsee kovasti. Olen iloinen siita, etten ole turhaan sotinut neljaa vuotta, minusta tuli taysiarvoinen ihminen. Tunnustettakoon, etten mina taysin luottanut siihen, etta kutsu annetaan. Olen hyvin kiitollinen sinulle puuhistasi, tekee mieli lujasti, lujasti suukotella sinua. Olen sanonut sinulle monta kertaa, etten ole uskonut kaltaisesi neitosen olomassaoloon. Joskus minusta tuntui, etta sinustakin on mahdollisesti tullut ”nykyaikainen”. Mutta sina osasit jaada sellaiseksi mainioksi hyvaksi ihmiseksi, sellaiseksi puhtaaksi, minkaan tuhraamattomaksi kuten nama floksit (kuten sina niita kutsut).
Olja, koskien vaatimuksia sinun kodikkaita huoneita kohtaan. Mina ennenkin ajattelin, mutten halunnut harmistuttaa sinua. Kun maleksin syyttajanvirastossa nain, miten kaikki puuhastelivat asuntojensa palauttamisen puolesta. Minun on vaikeaa neuvoa jotakin sinulle, koska en ole selvilla asiasta. Jos kuitenkin haadetaan, mika tulee olemaan hyvin katkeraa, joutuu muuttamaan Borovaja-kadulle (eli Tarsalaisten asuntoon, Borovaja-katu, talo 46, as. 18, josta loysi katon paan paalle moni tarvitsija niin sukulainen kuin vieraskin - A. T.), vaikkei se ole sinulle mieluisaa. Minun huoneeni on sinun taydessa kayttovallassasi. Njuraa mina en aio pitaa kaupungissa, vaan ensi kevaaksi lahetan ja jarjestan hanet jonnekin kaupungin ulkopuolelle. Se on selvaa, koska se tulee olemaan edullista hanelle, tytolle ja minulle. Ja me sinun kanssasi tulemme asumaan kuten onnellisimmat ihmiset. Ja kevaalla mina yritan jo olla Leningradissa.
Olja, kayko luonasi Lyydia? Lahetin hanelle kirjeen jo 19.9, se makasi 7.10 asti ja tuli takaisin minulle kirjoituksineen ”sailytysaika on umpeutunut”.
Sinulta sain vain kolmannen kirjeen: 12.9, 15.9 ja 29.9. Valokuvaa en ole viela saanut.
Lujasti halaan sinua.
Rakastava Andrei
Aidin kirjeet isalle 1942-1945
Aidin kirje isalle taman loman jalkeen (nro 1)
12.9.1945 klo 22:00
Onnellista matkaa, rakas!
Saalimaton juna katosi nakyvista ja vei mukanaan sinut, mieleni teki saada se kiinni ja lahtea kanssasi. Nama onnelliset paivat menivat kuin uni, jain taas yksin. Palasin rautatieasemalta samaa tieta mita me kuljimme kanssasi noina ihanina oina.
Taas Kesapuisto seisoi kuin lumottu, haamotti tummana Neva, mutta mika sietamaton kaipuu sydamessa! Minusta tuntuu edelleen silta, etta olet yha taalla, etta tulet minua vastaan kadulla. Ja niin mina tahyilin koko matkan ohikulkijoita. Ja kotona olen taas yksin. Miten tyhjiksi muuttuivat nama tahan asti niin kodikkaat huoneet ilman sinua. Ah, jos sina, Andrjusha, tulisit nyt taas sisaan, olisin niin onnellinen! Toisit mukanasi niin paljon iloa. Mutta ihmeitahan ei ole olemassa.
Nyt olet varmaan jo lepaamassa, ja juna kiitaa ja vie sinut yha kauemmas minusta.
Hyvaa yota, rakas!
Onnellista matkaa.
Suutelen, Olja
Lentakoon tama kirje perassasi. Sahkota perille saapumisestasi ja ala tulla takaisin taas, muuten kuolen ikavaan etka nae minua enaa!
Kuulostaa kiristykselta. Anna anteeksi.
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Aidin kirje isalle (nro 2)
15.9.1945
Hyvaa iltaa, rakkaani!
Nyt olet jo kaukana, mutta varmaan matkalla edelleen. Miten matkantekonne onnistuu, onko kaikki hyvin? Odotan sinulta matkan varrelta jotain viestia. Miksi mitaan ei tule?
On kauhean ikavaa ilman sinua, Andrjusha. Niin riuduttavasti menevat nama paivat. Voi kun opiskelu alkaisi pian, kuitenkin aika tulee kulumaan korkeakoulussa ja kotonakin jo joudun lukemaan, jottei jaisi lukurasteja.
Kuljen niin kuin hupakko, en pysty tekemaan mitaan, vaan ajattelen yha sinua. Minusta tuntuu, ettei ole hetkeakaan, etta tassa itsepaisessa paassani olisi muita ajatuksia; muistelen edelleen pienen onnemme menneita paivia. On niin katkeraa, etteivat ne tule pian takaisin. Mika neuvoksi? Miten loytaa voimia kestaa tama erossa olo?
Kukaties siita ei tule pitka, mutta joka tapauksessa nyt se tuntuu kokonaiselta ikuisuudelta. Ja mita on tapahtunut minulle! Kaikkihan oli hyvin ennen tuloasi; olin rauhallinen, en tuntenut tata ikavaa, mutta nyt tama kaikki on sinun takiasi. Kehno olet, mutten kuitenkaan ole vihainen sinulle, rakas. Minusta tuntuu, etta olet samaa mielta kanssani siita, etta nama pienet ikavyydet ovat sen onnemme arvoisia, joka odottaa meita kun tulet ainiaaksi ja me olemme aina, aina yhdessa. Mutta toistaiseksi olen kuitenkin onnellinen, koska uskon sinun takaisin tuloosi ja kaikkeen mita minulle kerroit.
Nyt taas tulen kuuntelemaan meidan vanhoja professoreitamme, ja sina laita kuntoon radioasemiasi, kuuntele musiikkia ja nauti siita, lue kirjoja (et tietenkaan kaipaa neuvojani).
Meilla on ihana ilma, paivat ovat niin kirkkaat ja aurinkoiset. Puistot alkavat kellastua. Kohta Kesapuiston kaytavat peittyvat kultaiseen mattoon, ja kayn taas tervehtimassa muistoiltaan niin kallisarvoisia paikkoja. Ja miksi sina olet lahtenyt nyt? Julma ihminen!
Anna anteeksi, en enaa ruikuta. Olen hyvin iloinen, pystyn jopa nauramaan (mutta kyynelten lavitse). Ala luule, etta minulla on kauhean ikavaa, voit olla rauhassa. Ala vain ole vihainen minulle, kaikki tulee olemaan hyvin.
Ole onnellinen, armaani.
Suutelen, Olja.
Terveisia Kostjalle. Kuinka han voi? Odotan hanen valokuvaansa. 19.9.1945 saan meidan kuvamme ja laitan tulemaan.
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
Aidin kirje isalle (nro 3)
29.9.1945
Hyvaa paivaa, rakas!
Tanaan haluan ilahduttaa sinua hyvilla uutisilla. Kavin paikallisessa neuvostossa ja sain kutsun Njuralle. Siella jopa muistivat sinuakin; minulle sanottiin, etta taalla ”kavi sellainen pitka mies, hanen veljensa”. Heti tanaan lahetin kutsun ja sahkotin asiasta Njuralle. Nyt kuluu vahan aikaa ja sitten otamme hanet vastaan. Jos hanelle ei tule erikoisviivastysta han tulee varmaan pian. Taalla hanen on tietysti helpompaa ja hauskempaa.
Pistaydyin Borovaja-kadulla (aiti tarkoittaa tassa Leningradin Borovaja-kadulla sijaitsevaa Tarsalaisten asuntoa, Borovaja-katu, talo 46, as. 18, josta sai katon paan paalle moni tarvitsija niin sukulainen kuin vieraskin - A. T.). Siella rouva Fedotova panee kaiken jarjestykseen keittiossa, kalkittaa ja maalaa, hanen sanojensa mukaan vieraiden tuloa varten. Han lupasi vapauttaa huoneen 1.9 mennessa; luulen, etta han lunastaa lupauksensa, silla mina sanoin, etta Njura on jo lahdossa. 3.-4.9 tienoilla kayn siella taas ja naen mita siella tapahtuu.
Andrjusha, minulla on ikavyyksia huoneen kanssa. Vanha isanta esittaa vaatimuksia sen suhteen. On tulossa oikeuskasittely jne. En ole kylla hyvin huolissani, mutta nama asiat eivat ole erityisen miellyttavia ja tahan ei ole nyt aikaa, koska opiskelu on jo alkanut. En tieda mihin tama kaikki paattyy. Jos minut haadetaan asunnosta, joudun muuttamaan luoksesi, loytyyhan sielta luotasi minullekin huone, enhan kehtaa aiheuttaa sinulle vaivaa. Vai etko sina ole enaa iloinen? Tunnustapas?
Minulle jaa nyt vain rakkaita muistoja. Kuinka monta kertaa mina muistelin tulosi paivaa, iltaa Zinan (aidin vanhempi Zinaida-sisko - A. T.) luona, meidan ihanat kukat – valkoiset floksit ja viela paljon hyvia onnellisia hetkia. Nyt ne ovat niin kallisarvoisia. Ja nyt, kun olet niin kaukana minusta, minusta tuntuu, etta sina olet aina lahellani, tunnen vahvan katesi, kuulen sinua, keksin vain jostakin syysta sanat puolestasi. Se kay hyvin mielenkiintoisesti.
Andreika, armaani! Sinun kanssasi oli niin hyva olla, en pelannyt mitaan. Kerro, ja tama kaikki sen takia, etta tuli rakkaus? Miten suuri onni se on! Olkoon se aina kanssamme, mutta sita taytyy hyvin varjella.
Pysy terveena, rakas! Muistele joskus minua (ei, ei joskus vaan useammin).
Suukkoja, Olja.
Odotan kirjeitasi.
P.S. Andrjusha, miksi sinulta ei vielakaan ole mitaan viestia? Onko tapahtunut jotakin? Tietamattomyys, se niin painaa mielta.
Terveisia Kostjalle. Miten han jakselee?
Leima: Sotilassensuurin tarkistama
(KUVATEKSTIT)
(Kuva 1.) Kansikuva: sodanaikainen postikortti)
(Kuva 2.) Jack London kirjoitti Kuunlaakso-nimisen romaanin, jolla oli
suuri merkitys vanhempieni elamaan
(Kuva 3.) Vanhemmat lapsuuden ystavina
(Kuva 4.) Leningradin siviilit piirityksen kuolettavassa otteessa
(Kuva 5.) Vanhempien kihlakuva, joka oli otettu isan ainoan loman aikana
syyskuussa 1945
(Kuva 6.) Aidin usko elamaan ja tulevaisuuteen kesti vaikeimpinakin aikoina
(Kuva 7.) Isyyden iloa
(Kuva 8.) Lapsuuteni sillat
(Kuva 9.) Kesalla Pargolovossa
(Kuva 10.) Isan rakentama kesamokki Nevan ylavirroilla, lahella Laatokkaa
(Kuva 11.) Moika-joella
(Kuva 12.) Sotaleikkeja kesamokilla. Varusteina aidot kyparat ja aseet.
(Kuva 13.) Tuusulan Kuunlaakso
(Kuva 14.) Kalifornian Kuunlaakso
(Takakansisivu)
Andrei Tarsalainen 2005
Interword Oy 2005
ISBN 952-91-9349-1
Kannen suunnittelu ja taitto: Oy Kotkan Kirjapaino Ab
Painopaikka: Oy Kotkan Kirjapaino Ab, Hamina
Kuunlaaksot - Kirjeita itarintamalta
© Copyright: Àíäðåé Òàðçàëàéíåí, 2017
Ñâèäåòåëüñòâî î ïóáëèêàöèè ¹217091101048
Ñâèäåòåëüñòâî î ïóáëèêàöèè ¹217091101048
Ðåöåíçèè