Ulitsa Voskova

Synnyin Pietarissa (silloisessa Leningradissa) Koivusaarella eli ns. Petrogradin puolella. Synnyintaloni sijaitsi osoitteessa Voskovin katu 12. Kadun yksi paa ulottui Kronverkskaja-kadulle ja toinen seka Bolshaja Pushkarskaja- etta Vvedenskaja-kadulle, jonka varrella sijainneen paivakodin turvallisella pihalla opin ajamaan polkupyoralla. Katumme samassa paassa sijaitsi koulu n:o 80, jonka ensimmaiselle luokalle minut ilmoitettiin vuonna 1962. Koulussa jarjestettiin musiikki- ja savelkorvakokeet, silla koulu oli erikoistunut englannin kieleen, jolla opetettiin useita aineita. Ensimmainen opettajani oli Ljudmila Ivanovna Jakusheva, joka opetti minua lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Han oli erinomainen matemaatikko, sittemmin vanhempi metodikko Leningradin kaupungin opetusvirastossa. Ljudmilasta ja minusta tuli elinikaiset ystavat.
      Talomme sisapihalla oli isoja klapipinoja, koska talossa oli puulammitys. Asuntomme numero 9 oli yhteisasunto eli kommunalka. Siina asui useita perheita, jotka joutuivat jakamaan yhteisen keittion. Huoneemme sijaitsi oikealla puolella kaytavaa lahella asunnon sisaantulo-ovea, jossa oli useita ovikelloja ja nimilappuja. Muistaakseni huoneemme ikkunasta avautui nakyma talon sisapihalle.
      Isoisoaitini, isoaitini ja isoisani ennen vallankumousta omistamat asunnot Borovaja- ja Sjezzhinskaja-kaduilla menetettiin Leningradin piirityksen aikana. Asunnoista tehtiin kommunalkoja – yhteisasuntoja.
Isoisoaitini, Jekaterina Andrejevna Tarsalainen (25.11.1857–22.11.1936), kavi ennen vallankumousta Helsingforsissa junalla hakemassa tavaraa lahella Pavlovskia sijaineisiin kauppoihinsa. Jekaterina oli menestynyt liikenainen. Kerran hanet ryostettiinkin Helsingforsin ja Pietarin valisessa junassa.
Piirityksen aikana Borovaja-kadulla sijaineeseen asuntoon (talo 46, as. 18) kuolivat isoaitini (Jekaterina Ivanovna Tarsalainen, 13.6.1883–3.5.1942 ), isoisani (Matvei Semjonovitsh Tarsalainen, 2.3.1880–18.4.1942) ja tatini (Olga Matvejevna Tarsalainen, 11.7.1907–10.3.1942). He jakoivat olemattoman pienet korvikeleipaannoksensa omaisilleen, ja vain sen ansiosta mina voin kirjoittaa nama rivit.
      Huoneessa oli soikea ruokapoyta, levea ja hieno tammi- tai pyokkivarinen astiakaappi, jonka ylaosassa oli lasivitriini, kaksiovinen kirjakaappi seka sohva tai divaani. Seinilla oli hillityt kukkatapetit. Huoneessa oli myos jalkatoiminen Singer-ompelukone, joka oli aitini ahkerassa kaytossa. Silla han ompeli tyylikkaita mekkoja seka itselleen etta sukulaisilleen. Han tilasi Riian muoti -nimista kuvalehtea, josta sai hyvia kaavoja
      Kavelymatkan paassa talostamme sijaitsi Pietarin vanhin vuonna 1711 perustettu Kyllainen-kauppahalli ja -tori. Mieleeni on jaanyt kananmunien valikoiminen taustavalon avulla. Kananmunissa ei saanut nakya valoa vastaan mitaan tummia kohtia.
Uudenvuoden alla torilla oli vilkasta kaupankayntia ja kerran sain aidiltani paperista tehdyn pupun. Kuinka ollakaan, kavelymatkallamme kotiin pupu tippui latakkoon, mista seurasi suuri suru. Aidin onnistui kuitenkin pelastaa pupu pyyhkimalla siita kuravedet pois.
      Talomme ja torin valisesta matkasta muodostui vakioreitti ruokaostoksille ja kavelylle. Sen varrella oli useita pienia leipa- ja maitokauppoja. Toria vastapaata olevasta maitokaupasta ostettiin usein suklaalla kuoritettua rahkaa, suurinta herkkuani.
Suurin osa maitotuotteista myytiin lasipakkauksissa: maitoa, piimaa, soijaviilia. Samasta kaupasta sai myos irtomaitoa ja -smetanaa, mutta mukana piti olla omat astiat. Irtotuotteet olivat edullisempia ja laadukkaampia. Juustoa ja leikkeleita ostettiin kotiin pienia maaria, jotteivat ne menisi vanhoiksi. Ja ainahan niita sai lisaa. Kaupan myyja yleensa kysyi, viipaloidaanko juusto tai makkara vai otetaanko palana.
      Lyhyen kavelymatkan paassa talostamme sijaitsevassa lahimmassa ruokakaupassa, joka toimii edelleen samassa paikassa, halusin pienena poikana sarkea kahdenkymmenen kopeekan kolikon siina toivossa, etta saisin tietysti takaisin enemman. Pettymykseni oli suuri, kun sain takaisin kolme kolikkoa, jotka yhteensa tekivat saman summan.
      Usein suunnistimme aitini kanssa Aleksanterin puistoon (neuvostoaikana Leninille nimetty puisto). Matkan varrella sain ihailla monikerroksista taksiparkkitaloa, josta kadulle vyoryivat auringossa kiiltavat Zimit. Pian parkkitalon jalkeen nakyi puisto ja kiehtovimmat rakennukset sen puolivalissa: Planetaario ja elokuvateatteri nimeltaan Jattilainen. Vahan kauempana sijaitsi elaintarha, jossa sai ratsastaa oikeilla poneilla. Naryshkinin bastionin alta tapasin kerata keskipaivan tykinlaukauksen jaljilta etupanoksia.
      Pitka ja kapea Aleksanterin puisto tarjosi oivallisen paikan potkulautailuun ja hiihtamiseen. Potkulaudan sain Ruotsin Borasissa asuneilta tadeiltani Sonja Poyhoselta ja Eeva Maunulta. Puhallettavilla renkailla varustetun laudan saatuani tunsin itseni suuren aarteen omistajaksi.
      Pietari-Paavalin linnoituksen paasisaankaynnin edessa oleva puiston paaty tykistomuseoineen kiehtoi minua kovasti. Aiti laittoi minut pienena istumaan Ioannovskin sillan kaiteelle pidellen minusta lujasti kiinni, mutta silti minua pelotti kauheasti, vaikka en halunnut nayttaa sita. 
      Kronverkski-salmen alkupaassa sijaitsi veneasema, josta sai vuokrattua soutuveneen, jolla paasi Janissaaren ympari. Soutumatka Suurella Nevalla tuntui suorastaan pelottavalta korkeiden aaltojen vuoksi, silla joen leveys on todella vaikuttava tassa kohdassa. 1900-luvun alussa rakennetun Kirovin sillan (nykyaan ja alun perin Pyhan Kolminaisuuden silta) majesteettinen siluetti erottui jo kaukaa, ja soutumatka tuntui pitkalta ja jannittavalta, varsinaiselta seikkailulta! Pietari-Paavalin linnoituksen leveat graniittimuurit erottuivat selvasti vasemmalla puolella ja toivat lisaa jannitysta matkantekoon. Kuvittelin etsivani kapteeni Grantia. Hanta en tuolla souturetkellamme loytanyt, mutta loysin kapteeni Greyn vaaleanpunaisine purjeineen ja sydameni pakahtui onnesta!


© Andrei Tarsalainen, 2013.